Kuvaus

Kauhun Kilometrit  -  Blu-ray

 

Alkuperäinen nimi:   Duel

 

Ennen loistokasta uraansa haiden, dinosaurusten ja koti-ikävästä kärsivien ulkoavaruuden muukalaisten parissa, nuori Steven Spielberg ohjasi tämän intensiivisen trillerin autoilijasta, jota terrorisoi jättikokoinen paha rekka-auto.

Spielbergin ensimmäinen kokoillan elokuva Kauhun kilometrit käynnisti ohjaajan elokuvauran mukaansatempaavalla, toiminnantäyteisellä tarinalla, josta kriitikot ovat sanoneet mm. seuraavaa: elokuva kuuluu jännityksen klassikoiden kärkikaartiin (Daily Variety). Dennis Weaver esittää kauppamatkustajaa, joka käy epätoivoista eloonjäämistaistelua hänet maalitaulukseen ottaneen rekkakuskin kanssa. Elokuvaa on ylistetty taitavasta tavasta, jolla psykologinen jännitys kiristetään hitaasti äärimmilleen.

Kauhun kilometrien pääpaha on eräs elokuvahistorian omaperäisimmistä ja pelottavimmista: valtava, jylisevä 40-tonninen rekka, joka on paljon pelottavampi kuin useimmat lihaa ja verta olevat roistot. Tämä oli kuitenkin Steven Spielbergille vasta alkua. Muutaman vuoden päästä ilmestyneessä Spielbergin jättimenestyksessä Tappajahai yksinäinen sankari kamppailee jälleen henkensä edestä epäinhimillistä hirviötä vastaan.

 

Ensiesitysvuosi
1971

Ohjaus
Steven Spielberg

Käsikirjoitus
Richard Matheson

Näyttelijät
Dennis Weaver
Jacqueline Scott
Eddie Firestone
Lou Frizzell
Gene Dynarski
Lucille Benson
Tim Herbert
Charles Seel
Shirley O'Hara

 

Kesto:
89 min

Tekstitys:
Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja


Aluekoodi:   ABC  (kaikki maat)

Ikäraja:  K-12

Pohjoismainen julkaisu

uusi (muoveissa)

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

34 €
Sulkeutuu 85 vrk 9 h 23 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

34 € Sulkeutuu 85 vrk 9 h 23 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.