Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Kauhun Kierre - Don't look now - DVD

Kauhu vuodelta 1973 ohjaus Nicolas Roeg pääosissa Julie Christie ja Donald Sutherland.

Venetsia talvisaikaan on karu ja epävieraanvarainen paikka. Sumu 
makaa raskaana peittona hylättyjen kanavien yllä ja varjoisat kujat 
kohoavat kapeina ja uhkaavina. Tänne saapuvat John ja Laura Baxter heidän menetettyään pienen tyttärensä hukkumistapaturmassa. Mies tehdäkseen töitä, nainen levätäkseen. Molemmat unohtaakseen. He tapaavat sattumalta kaksi erikoista siskosta. Toinen on sokea ja selvänäkijä. Hänellä on viesti haudan toiselta puolen, parin tyttäreltä, joka sanoo isän hengen olevan vaarassa ellei hän heti lähde Venetsiasta. Todellisuus alkaa muuttua heidän ympärillään, arkiset asiat muuttuvat pahoiksi enteiksi ja tavalliset tapahtumat muuttuvat kauhunhetkiksi toisessa, pelottavassa ulottuvuudessa. Tuttu hahmo putkahtaa yhtäkkiä esiin kaupunkikuvassa. Hän on tyttö, pukeutunut aivan samanlaiseen verenpunaiseen sadetakkiin jonkalaiseen Baxterin pariskunnan tyttö oli pukeutunut hukkuessaan. John seuraa tyttöä ja saapuu samalla maailmaan missä todellisuus ja illuusio sulautuvat yhteen punaisessa virrassa.

Näyttelijät
Julie Christie
Donald Sutherland
Hilary Mason
Clelia Matania
Massimo Serato
Renato Scarpa

Kesto: 1 h 43 min

Teksti
Tanska
Suomi
Norja
Ruotsi

R2

Suomijulkaisu

Levy erinomaisessa kunnossa.
Kysy lisää jos kysyttävää.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


12 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 2.4.2024 10:47
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.