Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Dvd - Nimet marmoritaulussa - Elmo Nüganen -elokuva 2002

Draama vuodelta 2002 ohjaus Elmo Nüganen pääosissa Priit Võigemast, Hele Kõre, Peter Franzén

Ensimmäinen maailmansota on päättynyt. Venäjän ja Saksan keisarikunnat ovat hajonneet, Neuvostoliitto on perustettu ja Viro on itsenäistynyt. Marraskuussa 1918 puna-armeija hyökkää Viroon rauhanomaisista puheistaan huolimatta. Viron hallitus julistaa yleisen liikekannallepanon.

Köyhän perheen poika Ahas kamppailee omatuntonsa kanssa. Seuratako vanhempaa veljeään punakaartiin vai taistellakko koulutoveroidensa rinnalla hallituksen joukoissa? Kun ystävät liittyvät armeijaan, Ahas jää kotiin. Punakaarti vangitsee koulunsa univormuun pukeutuneen Ahaksen ja hän kohtaa nuoren porvaristytön Martan. Hallituksen joukkoihin pyrkivä suomalainen upseeri Sulo Kallio (Peter Franzén) vapauttaa Martan ja Ahaksen ja pakenee heidän kanssaan. Pakomatkan aikana Ahas valitsee puolensa. Sota kasvattaa Ahasta tovereineen kohti aikuisuutta - katkerien yllätysten kautta. Kun sota päättyy, kaikki on toisin. Jokainen on saanut kohtalonsa mukaisesti: vapauden, rakkauden tai nimensä marmoritauluun.

Nimet marmoritaulussa perustuu Albert Kivikasin romaaniin, joka kertoo nuorten vapaaehtoisten vaiheista Viron vapaussodassa. Elokuvaa on kutsuttu Viron "Tuntemattomaksi sotilaaksi" ja se on maan elokuvahistorian kallein tuotanto. Näyttelijäkaartissa on Suomesta mukana Peter Franzén.

TRAILERI

Kesto: 97min

Ääni: Eesti

Tekstitys: Suomi, Ruotsi, Eesti, Englanti, Venäjä

Huutokuva.net

Huutokuva.net

Huutokuva.net

Levyn kunto hyvä  .................... toimii kuin junan vessa:)

Kaikki myytävät kohteeni ovat yleensä käytettyjä, joten niissä saattaa olla normaalia käytön aiheuttamaa pientä kulumaa. Selvistä vioista yms. pyrin ilmoittamaan erikseen.

Odotan maksua 7 päivän kuluessa, ellei toisin sovita. Kohde lähtee postissa, kun maksu näkyy tilillä.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


2,50 €
Ilmoitus on sulkeutunut 28.4.2024 18:17
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.