Kuvaus

Eeva Tikka: ENKELI ASTUU VIRTAAN. Päällys: Liisa Holm. 1991 Gummerus. 92-sivuinen sidottu kirja, kansipaperissa joku pieni repeämä, itse kirja täysin ehjä ja siisti, kannen ja esilehden väliselle tyhjälle lehdelle kirjoitettu aikaisemman omistajan nimi, ei muita merkintöjä.

Enkeli astuu virtaan (1991) on Eeva Tikan kolmas runokokoelma, melodisella ja kauniilla kielellä kirjoitettu. Sisällöltään runot ovat elämänkatsomuksellisia, syvältä luotaavia. Kuvakieli on useimmiten lähtöisin Suomen luonnosta.

Perhosen siipi karttalehtenä
on lähdettävä että löytyisi
uni joka kävi toteen
ennen kuin kukaan oli sen nähnyt
rukous joka kuultiin
ennen kuin kukaan oli kuiskannut
Jumalan nimen.
Ennen kuin mitään oli
ennen kuin todellisuus sanoi
keskimmäisen sanan
ihme tapahtui.
Jokin minussa muistaa
aran ja avaran valon,
läsnäolon
jossa minut tunnetaan.

Eeva Tikka (s. 1939 Ristiina) on opiskellut Helsingin yliopistossa kasvitiedettä ja on suorittanut filosofian kandidaatin tutkinnon. Hän on työskennellyt biologian ja maantieteen lehtorina vuosina 1968–1982. Hän asuu Pyhäselässä Pohjois-Karjalassa. Eeva Tikka liikkuu suvereenisti kirjallisuuden eri alueilla. Hän on julkaissut yksitoista romaania, seitsemän novellikokoelmaa, viisi runoteosta ja neljä satukokoelmaa. Teoksissaan Tikka kuvaa ihmisiä elämän rajatilanteissa: tärkeiden kasvutapahtumien, muutosten ja menetysten edessä. Ihmisten ja luonnon kuvaajana Eeva Tikka on omaa luokkaansa. Hänen vahva alueensa on ilmaisuvoimainen kieli, joka havainnoi tarkasti ja taipuu kuultavana ja kauniina. Eeva Tikan kirjoja on käännetty ruotsiksi, venäjäksi, viroksi, latviaksi ja hepreaksi. Lisäksi hänen käännöksiään on julkaistu antologioissa mm. englanniksi, ranskaksi, saksaksi, portugaliksi ja vietnamiksi. Eeva Tikka on palkittu teoksistaan useaan otteeseen; hän on saanut mm. neljästi valtion kirjallisuuspalkinnon ja ollut vuosina 1986 ja 2000 Finlandia-palkintoehdokkaana. Viimeisin on Suomen Kulttuurirahaston palkinto 2009.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 46 vrk 10 h 39 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

6 € Sulkeutuu 46 vrk 10 h 39 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.