Kuvaus

Kromimalmin löydön jälkeen elämäni on ollut jännittävää. Se on osaltaan tehnyt elämäni elämisen arvoiseksi.
Martti Matilainen (1918-1983)

Martti Matilainen löysi vuonna 1959 malmikiven, minkä seurauksena Kemin Elijärven kromikaivos perustettiin ja Tornioon rakennettiin ferrokromi- ja jaloterästehtaat. Löytö muutti niin Matilaisen loppuelämän kuin Kemi-Tornio alueen teollisuusrakenteenkin, joka tuottaa nykyisin kahdeksan prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta.
Talvi- ja jatkosodassa taistellut Matilainen työskenteli valtaosan elämästään sukeltajan vaativassa ja vaarallisessakin ammatissa kymmenillä voimalaitos-, silta- ja satamatyömailla eri puolilla Suomea, myös luovutetuilla alueilla Viipurissa ja Petsamossa.
Työuransa loppuajan Matilainen toimi Elijärven kaivoksen työsuojelupäällikkönä ja oli mukana Kemin maalaiskunnan kunnallispolitiikassa, muun muassa 16 vuotta valtuustossa.
Martti Matilaisen elämäkerta ensimmäisestä viimeiseen kiveen valottaa myös hänen perhe-elämäänsä ja kasvaa Pohjois-Suomen jälleenrakennuskauden ajankuvaksi.

Vuonna 1959 Kemissä syntynyt Juhani Hiltunen on Keminmaassa asuva toimittaja, joka on työskennellyt printtimedian palveluksessa 25 vuotta ja kirjoittanut runsaat 20000 lehtijuttua, niin musiikista, urheilusta kuin uutisaiheistakin. Hiltunen on tullut tutuksi myös suositun Rokkineuvos-nettisivuston toimittajana. Hän asuu avoliitossa Martti Matilaisen nuorimman tyttären Tuijan kanssa. Ensimmäinen kivi on hänen ensimmäinen teoksensa.

HUOM! HUOM! Kohde voidaan myös sulkea etuajassa. Mikäli haluat että kohde suljetaan etuajassa, laita viestiä tai laita kommentti kysymys-osioon.

Tutustu myös uudistettuun verkkokauppaani, siellä on lisää tuotteita

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Huutokauppa

Lähtöhinta:
3,90 €
Sulkeutuu 2 vrk 8 h 38 min
tai 5 minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen.

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria
Lähtöhinta 3,90 € Sulkeutuu 2 vrk 8 h 38 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.