Eppu Nuotio Villilän vauva
Kuvaus
Kuvan uudenveroinen, kovakantinen kirja. Etusivulla pieni omistuskirjoitus.
Pieni Villilän kylä menee aivan sekaisin, kun hurjat vauvahuhut lähtevät liikkeelle. Kuka oikein onkaan hankkimassa vauvaa, ja kuka kehenkin on rakastumassa? Vakoileva salaseura Villilän Vauhti panee toimeksi ja alkaa selvittää asioita. Nutun äiti Meri Naamamäki esimerkiksi alkaa käyttää löysiä villapaitoja, mikä on selvä odotuksen merkki. Mäsäsen Tane yllättää hankkimalla vauvanvaunut, ja kertoja Aurora Roviokin on vähällä tilata kolme vauvaa postimyynnistä, mutta naapurin kolmospoikien mekkala saa hänet muuttamaan mielensä.
Lapsille on vähän epäselvää, mitä kaikkea uusi vauva toisi Villilään tullessaan, mutta se on selvää, että lisää tilaa se vaatii. Ja koska kylässä ei ole enää ainoatakaan vapaata taloa vauvalle, on selvää että Nuttu perheineen jouduttaisiin pakkaamaan muuttokuormaan ja Aurora menettäisi parhaan ystävänsä. Vauvakuumeiset äiditkin kokoontuvat juomaan kahvia ja katselemaan valokuvia lapsista vauvoina. Kaikki on ihan sekaisin, ja monta mutkaa matkassa, ennen kuin lopulta saadaan kuin saadaankin Villilään iloinen perhetapahtuma.
(Liisa Viiala/ Sanojen aika)
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.