Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Minimitilausehto: 

LP-levyjä ja/tai maxi-singlejä sisältävän tilauksen tuotteiden arvon tulee olla vähintään 25 euroa (+postikulu) tai tilauksen tulee sisältää vähintään kolme tuotetta. Jos haluat tilata vain yhden alle 25 euron arvoisen LP-levyn, veloitamme tilauksesta minimikauppaehdon mukaisesti 25 euroa. 

Käsieni kautta on kulkeutunut reilusti yli 10.000 LP.tä, mutta siltä näin tämän harvinaisen jameihin pitkälti pohajutuvan tuplan ensimmäisen kerran 11.12.2023, kun levyn 50 vuotta aiemmin ostanut Esa esitteli sitä minulle. Tuntui jopa epäuskottavalta kuulla jotakin Eric Claptonin vuonna 1969 äänittämää musiikkia, josta en ollut ollut lainkaan tietoinen. Tai samaan aikaan Jeff Beckin yhdessä Todd Rungrenin kanssa äänittämiä kappaleita. Levyn mukana tulee netistä tulostamia juttuja sessioista. Siellä täällä kuulin napsun tai pohjakohonaa. Veikkaan että hyvä pesu auttaa niihin pitkälti.

Music From Free Creek

Label:Charisma – 6641 132, Charisma – 6499 470, Charisma – 6499 471

Format:

2 x Vinyl, LP, Album, Gatefold

Country:Germany

Released:1973

Genre:RockFunk / Soul

Style:

A1Cissy Strut4:20

A2Freedom Jazz Dance3:34

A3Sympathy For The Devil4:28

A4Mother Nature's Son1:49

A5Road Song3:09

B1Lay Lady Lay3:53

B2Hey Jude4:17

B3He Darked The Sun3:38

B4Earl's Shuffle3:40

C1Getting Back To Molly4:00

C2Cherrypicker4:26

C3Kilpatrick's Defeat2:37

C4Girl From Ipanema2:13

C5No One Knows3:45

D1Living Like A Fool4:04

D2Working In A Coalmine3:06

D3Big City Woman5:30

D4On The Rebound2:44

Gatefold sleeve.
6641 132 and boxed Y on rear.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


15 €
Ilmoitus on sulkeutunut 25.4.2024 23:10
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.