Kuvaus

Kansakoulu oli joillekin ahdistuksen paikka, jota ei mielellään muistella. Monet ovat joutuneet hämmästyksekseen toteamaan kirjan tekijälle, että, hei, en muista yhtään mitään. Muistot tulevat viiveellä. Kirpeinä. Moni näki painajaisia vielä vuosia koulun jälkeen. Joillekin kansakoulu oli paikka, jonne mentiin aamulla juoksujalkaa. Varsinkin niille, jotka eivät kouluja juuri saaneet käydä, vaikka olisivat palavasti halunneet. Hyvät muistot eivät syntyneet itse kansakoululaitoksesta vaan opettajasta, joka ymmärsi lapsia - heikkoja ja vahvoja. Heidän heikkouksiaan ja vahvuuksiaan. Unohtamatta leikkimieltä. Lapsen syvintä olemusta. Esa Keron Kansakoulu -kirjassa kerrotaan näistä molemmista puolista kirjoittajan omista kokemuksista 50-luvulta ja muiden muisteluksista suodateltuina. Mustavalkoiset vanhat kuvat suorastaan anovat katsojaa takaisin pulpettiin ja välitunnille. 

Kustannusyhtiö Moreeni  2000.

Sidottu.  Kuvakannet.  68 sivua. 

Kuntoluokka  K5 (=uusi).

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korotonta maksuaikaa ostoksille

Ensimmäinen kuukausi on aina täysin kuluton ja koroton uudelle asiakkaalle. Voit maksaa luoton pois heti tai halutessasi joustavasti enintään 36 erässä.

  • Avaa hakemus ja kirjaudu pankkitunnuksin
  • Täytä hakemus ja siirrä tilillesi tarvittava summa
  • Maksa ostokset

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

7 €
Sulkeutuu 37 vrk 4 h 9 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

7 € Sulkeutuu 37 vrk 4 h 9 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.