F. E. Sillanpää: ELÄMÄ JA AURINKO tai Eino Leino: MESIKÄMMEN

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

1. F. E. Sillanpää: ELÄMÄ JA AURINKO. 1994 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita *). 242-sivuinen nidottu kirja (19,5 x 12,5 cm), lukematon, takakannessa vähän tarran jälkeä, muuten täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Elämä ja aurinko (1916) on F. E. Sillanpään läikkyvä esikoisromaani. Johdannon romaaniin on kirjoittanut Panu Rajala, ja niteessä on myös aikalaisarvostelujen valikoima. Romaanin ilmestyttyä 1916 todettiin heti merkittävän kirjailijan astuneen julkisuuteen, mutta vastalauseitta ei tätä elämänmyönteistä kirjaa otettu vastaan. Sekä luontoa että ihmismieltä käsitellään siinä rohkean ennakkoluulottomasti. Panu Rajan esipuheen sanoin: "Esikoiskertojan innostus näyttää luomakunnan kuin se nähtäisiin ensimmäistä kertaa." Innostus tuottaa tulosta. Kesän värit hehkuvat lämpiminä ja täysinä, tunteet elävät. Päällimmiltään romaani on kertomusta Eliaksesta, joka kesän mittaan viettelee kaksi naista ja molemmat hylkäävät hänet. Toinen avioituu, toinen jää kotiin, ja Elias palaa kaupunkiin jatkamaan opintojaan. Näihin tuttuihin teemoihin kertoja limittää rohkeasti omat kommenttinsa. Hän nostaa ne kuvaamaan sitä, mikä elämässä on katoavaa ja ehdottominta, paljasta ja salattua. Kertomuksesta sukeutuu hurman ja pettymyksen, voittojen ja menetysten, vapauden ja pakon, draaman ja lyyrisyyden läikkyvä vuorotanssi, josta on sanottu, että siinä puhuu nuoruus.

2. Eino Leino: MESIKÄMMEN  MUSTI  AHVEN JA KULTAKALAT. 1995 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita *). 217-sivuinen nidottu kirja (19,5 x 12,5 cm), lukematon, täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Mesikämmen  Musti  Ahven ja kultakalat (1995) sisältää Eino Leinon kolme 1914-1918 ilmestynyttä eläintarinaa, jotka ovat sekä iloittelevia kertomuksia että kipeitä tilitysteoksia. Johdannon teoksiin on kirjoittanut Tuija Takala, ja niteessä on myös aikalaisarvostelujen valikoima.

Eino Leinon (1878–1926) kolme eläintarinaa ovat hänen myöhäisemmältä huippukaudeltaan. Ne muodostavat johdonmukaisen, omaelämäkerrallisen sarjan, vaikka jokainen on oma itsenäinen teoksensa. Mesikämmen ilmestyi 1914, Musti 1916 ja Ahven ja kultakalat 1918. Niitä on yleensä pidetty Leinon eheimpinä proosakirjoina, parhainakin, vaikka niiden vaivattomalta tuntuva kertomusmuoto on monesti johtanut pitämään niitä harmittomampina kuin ne ovat. Tätä valitti jo Leino: "Ihmiset ja arvostelijat ovat käsittäneet Ahvenen ja kultakalat eläintarinaksi samoin kuin Mesikämmenenkin. Eiväthän ne sitä ole ollenkaan. Ahven ja kultakalat on hyvin persoonallinen, vertauskuvallinen kertomus omien kokemusteni maailmasta." Omat kokemukset liittynevät sen kohdalla Leinon ja Kallaksen kiihkeään mutta salattuun tarinaan. Mesikämmenestä Leino sanoo, että se on "persoonallisimpia ja parhaimpia kirjojani". Hän allekirjoitti monia lähimmälle ihmiselleen L. Onervalle kirjoittamiaan kirjeitä nimellä Nalle tai suoraan: Mesikämmen. Onerva puolestaan sanoi Mesikämmenestä, että se on "kohtalotragiikkaa uhoava sielunreliefi". Kirjan lopussa Mesikämmenen tie vie takaisin kotikorpeen, luonnon syliin. Onko se myös kulkua kohti lopullista yksinäisyyttä?

*) Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita on kirjallisuutemme kivijalkaa. Sarjassa ilmestyy asultaan ja rakenteeltaan yhtenäisinä niteinä perusteoksia, jotka keskeisimmin ovat rakentaneet kirjallisuuttamme, tietoisuutta itsestämme ja siitä maailmasta, jossa elämme.