Kuvaus

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

 

1. Graham Greene: TAKAA-AJETTU. Suomentanut Pirjo Leppänen. Päällys: Ylermi Lahti. 1985 Tammi. 180-sivuinen sidottu kirja, kansipaperissa vähän kulumaa (ks. kuva) ja takana pari tarran jälkeä, itse kirja ehjä ja siisti, kannen ja esilehden väliselle tyhjälle lehdelle kirjoitettu lyijykynällä ’Pentille 81’ (voi pyyhkiä pois jos haluaa), ei muita merkintöjä.

Takaa-ajettu (1981; A Gun for Sale 1936) on samalla kertaa tiivistunnelmainen trilleri ja Graham Greenen parhaita psykologisia tutkielmia – riipaiseva kuva palkkamurhaajan yksinäisyydestä. Murha ei merkinnyt Ravenille paljoakaan. Olipahan vain yksi uusi keikka. Mutta petosta Raven ei sietänyt eikä aikonut koskaan päättää päiviään vankilassa kuten hänen isänsä joka hirtettiin. Raven lähtee ajamaan takaa pettäjäänsä ja häntä itseään ajaa takaa etsivä Mather. Kohtalokkaaksi yllätykseksi molemmille tulee juttuun sekaantuva Matherin tyttöystävä Anne. Takaa-ajetusta tulee takaa-ajava ja päinvastoin. Taistelu hyvän ja pahan välillä – mutta kumpi lopulta on kumpi?

 

2. Graham Greene: SALAINEN ASIAMIES. Suomentanut Pirjo Leppänen. 1982 Tammi. 242-sivuinen sidottu kirja, ehjä ja siisti, ei merkintöjä, ei kansipaperia.
 
Salainen asiamies (1982; The Confidential Agent 1939) on vakoilutarina, trilleri. Sen tapahtumat sijoittuvat Englantiin, jonne päähenkilö "D" saapuu sisällissotaa käyvästä kotimaastaan. ”Hän kuljetti sotaa matkassaan. Siellä missä D. oli siellä oli sotakin. Hän ei ymmärtänyt kuinka ihmiset eivät sitä huomanneet. (…) Hän ei tuntenut olevansa millään tavalla turvassa kävellessään siinä huomaamatta Doveriin lipuvan englantilaislaivan kannella. Vaara oli osa häntä. Se ei ollut kuin päällystakki jonka välillä saattoi riisua; se hellitti vasta kun ruumis mätäni. Ainoa johon saattoi luottaa oli oma itse. Eräs ystävä löytyi pyhäinkuva rinnassaan, toinen kuului järjestöön jolla oli väärät alkukirjaimet. (…)” Romaanissa kotimaan nimeä ei mainita ja tiedot sen historiasta, maantieteestä ja politiikasta jäävät epämääräisiksi, mutta ilmeistä on, että kirjailijan tärkein inspiraation lähde on Espanjan sisällissota (1936–39) – minkä Greene itsekin myönsi. Romaanin pohjalta 1945 Yhdysvalloissa tehdyssä elokuvassa Confidential Agent (Suomessa nimellä Madridin lähettiläs) päähenkilö on espanjalainen.

 

3. Graham Greene: KYMMENES MIES. Suomentanut Arto Häilä. Päällys: Markko Taina. 1985 Tammi. 180-sivuinen sidottu kirja, kansipaperissa vähän kulumaa (ks. kuva) ja takana pari tarran jälkeä, itse kirja ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Kymmenes mies (1985; The Tenth Man 1985) on aidointa, koskettavinta Greeneä: ajatteluttava ja haikea, irvokas ja tavattoman jännittävä. Vankileiri miehitetyssä Ranskassa toisen maailmansodan aikana: kostoksi levottomuuksista saksalaiset aikovat ampua joka kymmenennen miehen leiristä. Upporikas asianajaja Chavel saa kymmenennen arvan ja tulee hysteeriseksi. Hän on valmis luovuttamaan koko maallisen omaisuutensa sille, joka vain myy hänelle elämän… Mutta ihminen ei sokeudessaan ajattele että kohtalo, jota hän uskoo voivansa petkuttaa, kenties odottaa valepuvussa, ironinen hymy huulillaan. Greene laati tarinansa alkujaan elokuvakäsikirjoitukseksi ja kertoo kirjan alussa tämän käsikirjoituksen merkillisistä vaiheista. Samalla hän kertoo toisesta filmi-ideastaan, josta sittemmin kehkeytyi rakastettu veijariromaani Miehemme Havannassa. Keskustarinansa ohella Kymmenes mies tarjoaa siis myös herkullisen kuvauksen käsikirjoitusten vaiheista ja juonenkehittelyn mutkista. Kymmenes mies (The Tent Man) -elokuva valmistui Yhdysvalloissa 1988.

Henry Graham Greene (1904 Berkhamsted, Hertfordshire, Britannia – 1991 Vevey, Sveitsi) oli englantilainen romaani-, novelli- ja näytelmäkirjailija. Hän on myös toiminut lehtimiehenä ja kirjoittanut elokuvakäsikirjoituksia. Greenen läpimurtoteos on Brighton Rock (1938; suom. Kiveä kovempi 1953). Greene kuvasi teoksissaan etenkin nykymaailman moraalisia ja poliittisia ongelmia. Hänen teoksissaan yhdistyvät terävä psykologinen näkemys, hellittämätön kiinnostus moraalisten kysymysten pohdintaan ja suvereeni kirjoittajan ammattitaito. Greene sai sekä laajan lukijakunnan että arvostusta kirjallisuuspiireissä. Greenen teokset jakautuivat alun perin jännitys- ja rikoskertomuksiin, joita Greene itse sanoi viihteeksi, vaikka muut löysivät niistä filosofisia ulottuvuuksia, ja kirjallisempiin töihin kuten Voima ja kunnia, joihin Greenen kirjallinen maine perustuu. Greene kirjoitti useita kansainvälisen vakoilun maailmaan sijoittuvia kirjoja. Graham Greenen teoksista on suomeksi ilmestynyt lähes 30.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 80 vrk 3 h 31 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

4 € Sulkeutuu 80 vrk 3 h 31 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.