Kuvaus

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

 

1. Gunnar Mattsson: LAPITIP. Suomentanut Mikko Kilpi. 1965 WSOY. 195-sivuinen sidottu kirja, ehjä ja siisti, ei merkintöjä, ei kansipaperia.

Lapitip (1964; Lapitip 1964) on Gunnar Mattssonin ensimmäinen romaani ja ensimmäinen aviomiehen ja isän kirjoittama omaelämäkerrallinen kuvaus perheestään (Lapitip´ia seurasivat Prinsessa 1965 ja Prinssi 1966). Kirjailijan poika – kirjan "hän" – on viisivuotias ja tytär on vauva. Isä sekä jakaa arkipäivää että seuraa, havainnoi, hämmästelee miten toimii ja ajattelee tämä nimenomainen viisivuotias. Kirjansa lopussa Gunnar Matsson kirjoittaa: "Tarkkasilmäinen lukija huomaa ehkä, että kirjasta puuttuu jotakin. Kirja omistetaan tietysti tälle puuttuvalle henkilölle."

" – Minä olen viisi vuotta, täytän kohta kahdeksan, hän sanoo.
– Enkä minä ole koskaan ollut pieni. Minä olin viisi vuotta jo silloin kun minä synnyin.
Mutta häntä ei kuitenkaan kohdella isona ja hän on vihainen kun hänen pitää pestä kasvonsa vaikka minä vain ajan parran omilta kasvoiltani. (...)
Hän elää ikäkautta, jolloin ei vielä olla kunnolla juurruttu yhteiskuntaan; ikäkautta, jolloin koti on toisinaan liian pieni samalla kun maailma on liian suuri. (...) "

"Jos lukijalla on, on ollut tai tulee olemaan viisivuotias lapsi tai hän on joskus itse ollut viisivuotias,  eläytyminen lapsen maailmaan – ja vähän kasvatukseenkin – tuo hänelle kirjan kertomusten kautta monenlaista ajattelemista." – m-i

 

2. Gunnar Mattsson: PRINSESSA. Suomentanut Mikko Kilpi. Päällys: Henrik Tikkanen. 1965 WSOY (seitsemäs painos). 196-sivuinen sidottu kirja, ehjä ja siisti, kannen ja esilehden välisellä tyhjällä lehdellä aikaisemman omistajan nimi (leima), ei muita merkintöjä.

Gunnar Mattson (1937 Helsinki – 1989 Helsinki) oli suomenruotsalainen kirjailija ja toimittaja. Hänen romaaninsa ovat vahvasti omaelämäkerrallisia. Esikoisteos Lapitip ilmestyi ruotsiksi ja suomeksi 1964. Tunnetuksi Mattsson tuli toisella romaanillaan Prinsessa (Prinsessan 1965), jossa hän kertoo perheensä kokemuksista vaikeaan sairauteen sopeutumisessa. Teos käännettiin 30 kielelle, ja hän sai siitä Kiitos kirjasta -mitalin. Seuraavana vuonna ilmestynyt Prinssi (Prinsen 1966) kertoo kolmesta ihmisestä: kirjailijasta itsestään, hänen pojastaan – lapsen ensimmäisestä elinvuodesta – sekä pojan äidistä, kirjailijan vaimosta.

"Prinsessa on kauneimpia lukemiani rakkaustarinoita." – Maija Tikka, Helsingin Sanomat

"Vaikuttava kirja, ehkä hyödyllinenkin. (...) Aitoa huumoria, aitoa myötätuntoa, aitoa rakkautta – kaikesta teennäisyydestä kaukana." – Hufvudstadsbladet

Prinsessa (Prinsessan 1965, suom. 1965) -kirjan Gunnar Mattsson on 26-vuotias itsevarma lehtimies ja kirjailija, nuori ja hyvää vauhtia tulossa kuuluisaksi. Hän haluaa kirjoittaa kirjoja ja etsiä itselleen sievän tytön, joka pitää saduista, saunasta, vanhoista esineistä ja ennen kaikkea Gunnar Mattsonista. Sitten hän tutustuu syöpää sairastavaan sairaanhoitajattareen – ja rakastuu. Kukaan kirjan henkilöistä ei ole mielikuvituksen tuotetta, vaan kaikki yhtäläisyydet todellisten henkilöiden kanssa ovat tahallisia. Kirjan lopussa on Lääkärin sana, jonka on kirjoittanut Suomen Syöpäyhdistyksen valistuspäällikkö lääket. lis. Gisele Gästrin. Hänen mukaansa kuva Prinsessasta ja hänen sairaudestaan on aito. Gästrinin mukaan on monta tapaa taistella syöpää vastaan. Yksi niistä on kirjoittaa tämän kirjan kaltainen kirja.

 

3. Gunnar Mattsson: PRINSSI. 1967 WSOY (neljäs painos). Kirjan piirroskuvituksen on tehnyt Henrik Tikkanen ja kirjan on suomentanut Mikko Kilpi. 106-sivuinen sidottu kirja, ehjä kansipaperi, itse kirja ehjä ja siisti, ei merkintöjä.
 
Prinssi (Prinsen 1966) on paitsi aurinkoinen ja onnellinen kertomus sairauden voittaneesta uudesta elämästä, kertomus lapsesta ja isyydestä, perheestä ja rakkaudesta. Kukaan kirjan henkilöistä ei ole mielikuvituksen tuotetta, vaan kaikki yhtäläisyydet todellisten henkilöiden kanssa ovat tahallisia. Oikeastaan me jo tunnemmekin prinssin, vaikka hän oli piilossa äitinsä sydämen alla silloin kun luimme "Prinsessaa". Tässä kirjassa hän nauraa ja itkee, hapuilee käsillään palloa tai television nappulaa, ryömii taka- ja etuperin, tekee sinnikkäitä kävely-yrityksiä. Hänen hiuksensa ovat pehmeät kuin sade, sääret muistuttavat nyöritettyä makkaraa enemmän kuin nyöritetty makkara. Peppu on hyvin pieni ja siinä on hymykuoppa.

Kun prinssi syntyi, silloin syntyi myös isä, uusi mies joka ei koskaan väsy leikkimästä. Mutta poika väsyy joskus häneen. Isällä on ikävä kun hän nukkuu. Kun pikkumies oli viiden kuukauden ikäinen, he aloittivat kahdenkeskiset kävelyretket ilman lastenvaunuja. Ja isä osti itselleen sellaisen paidan, jota vasten prinssi mielellään painoi poskensa. Gunnar Mattsson paljastaa koko maailmalle hellät tunteensa kertoessaan oman poikansa ensimmäisestä vuodesta. Hän sanoo saaneensa uudenlaita mielenrauhaa ja uusia ajatuksia. Hän tuntee itsensä hieman viisaammaksi.

"(...) tulvillaan hyvyyttä ja hellyyttä." – Elli Perkko, Aamulehti

"Mattssonmainen huumori pilkistää joka sivulta." – Anja Penttinen, Keskisuomalainen


Gunnar Mattsson (1937 Helsinki – 1989 Helsinki) oli suomenruotsalainen sanomalehtimies ja kirjailija. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat hänen vaimostaan ja lapsestaan kertovat Prinsessa (1965) ja Prinssi (1966).

Henrik Tikkanen (1924 Helsinki – 1984 Espoo) oli suomenruotsalainen kirjailija ja taiteilija. Hän toimi pakinoitsijana ja piirtäjänä Hufvudstadbladetissa vuodesta 1947 ja Helsingin Sanomissa vuodesta 1967. Lisäksi hän kirjoitti mm. matkakirjoja, lastenkirjoja, näytelmiä ja kuunnelmia. Piirtäjänä Tikkanen tunnetaan ohuella tussilla tehdyistä Helsingin maisemista, naisvartaloista ja aforismeja kuvittavista nopeasti piirretyistä kasvokuvista.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 71 vrk 19 h 11 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

4 € Sulkeutuu 71 vrk 19 h 11 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.