Guns Of Navarone - Special edition DVD
Kuvaus
Navaronen tykit, erikoisversio, suomiprintti.
Navaronen tykit (The Guns of Navarone) on Alistair MacLeanin samannimiseen romaaniin perustuva, vuonna 1961 ensi-iltansa saanut sotaelokuva, jonka tapahtumat sijoittuvat Välimerelle toisen maailmansodan aikana. Elokuvan on ohjannut J. Lee Thompson, ja siinä näyttelee aikansa kärkinimistä koostunut näyttelijäjoukko.
Alun perin ohjaajaksi palkattiin Alexander Mackendrick, mutta tuottaja Foreman erotti hänet luovien erimielisyyksien vuoksi. Myös korpraali Millerin näyttelijä David Niven tuli Kenneth Moren tilalle. Gregory Peckin rooliin oli alun perin harkittu Rock Hudsonia ja sitä oli tarjottu William Holdenille, jonka palkkavaatimus, 750 000 dollaria ja 10 prosenttia tuotosta, oli tuottajille liian korkea.
Anthony Quayle näytteli elokuvassa englantilaista majuria. Toisessa maailmansodassa Quayle oli englantilainen armeijan tiedustelun majuri, joka organisoi partisaanitoimia Albaniassa. David Niven pitää elokuvassa kevyen jalkaväen yksikön tunnusta baretissaan. Hän palveli kyseisessä yksikössä sodan aikana.
Juoni
Kaksi Navaronen saarella sijaitsevaa erittäin tehokasta saksalaista tykkiä valvoo Kreikan edustalla kulkevaa meriliikennettä. Koska tykeille on rakennettu bunkkerikompleksi vuorenrinteeseen, niitä ei voi tuhota ilmahyökkäyksen avulla. Kuudesta liittoutuneiden sotilaasta muodostuva joukko lasketaan saarelle. Heidän tulee ottaa yhteys paikallisiin partisaaneihin ja yrittää räjäyttää tykit ennen kuin britit ehtivät toteuttaa alueella kaavaillun laivasto-operaation.
Arvioita
Video-oppaassa vuodelta 1994 Asko Alanen kutsuu Navaronen tykkejä sujuvaksi ja vauhdikkaaksi ja antaa sille neljä tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”erinomainen”.
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
Perustuu
Alistair MacLeanin romaaniin Navaronen tykit
Tuottaja
Carl Foreman
Cecil F. Ford
Säveltäjä
Kuten kuvassa, mutta ilman tuota mustaa rajausta, eli nätimpi...
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.