Hannu Kankaanpää: SE OLI SATAKIELI. Nid. kirja 2003 Enostone

Hannu Kankaanpää: SE OLI SATAKIELI. 2003 Enostone. 152-sivuinen nidottu kirja, ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Se oli satakieli (2003) -kirjoituskokoelma sisältää 14 esseetä, henkilökuvaa ja omaelämäkerrallista tekstiä; niiden aikaväli ulottuu 1970-luvulta vuoteen 2002. Lauri Viidan Pohjan satakielen laulu avasi sanojen padon Hannu Kankaanpään pojanelämässä. Yksi ainoa runo tuotti hänelle elämyksen, joka antoi suunnan koko tulevalle elämälle. Kirjailija kutsuu kirjoituskokoelmaansa kirjoittamattomiksi muistelmikseen. Kirjan tekstit punovat omaelämäkerrallisiin kehyksiin kuvauksia matkakumppaneista – kirjoista ja kirjailijoista. Kankaanpää tutustuttaa lukijan Sirkka Turkan, Timo Pusan ja erityisen laajasti Viljo Kajavan maailmoihin. Hän nostaa hienosti esiin myös kaksi tärkeää klassikkoa, Kaarlo Kramsun ja Runar Schildtin. Oman kuvauksensa saa myös kotiseutu, joka paikantuu Helsingin työläiskaupunginosiin Rööperiin, Kallioon ja Vallilaan. Kirjailija kutsuu lukijan mukaan vanhempiensa viimeiselle matkalle läpi pääkaupungin sairaalabyrokratian. Hän kuvaa herkästi äidin ja isän elämän hiipumisen aikuisessa lapsessa herättämää hätää ja avuttomuutta sekä vastuun ottamisen ristiriitaisuutta ja raskautta. Samaan aikaan hänestä itsestään tuli isä, hieman yli 40-vuotiaana.

"Kiinnostavissa elämäkerrallisissa esseissä kirjailija kertoo vanhemmistaan, ystävyydestään runoilija Viljo Kajavan kanssa, kirjoista ja kirjailijoista sekä kuvaa omaa Helsinkiään. Mukana ovat myös haastattelut Viljo Kajavasta, ’Kumousmies vastoin luonnettaan – Viljo Kajava kertoo' (1984), ja Sirkka Turkasta, ’Runossa on perusapinan epätoivo, mutta sillä lohdutetaan kansoja – sanoo Sirkka Turkka’, joissa molemmissa runoilijan oma ääni on kertojana." – Tuija Lassila, Sanojen aika

"(- - -) Kankaanpään Helsinki vaikuttaa jännittävältä. Kirjoittaja esittelee eri vuosikymmenien kaupunkinäkymiä, joihin hänellä on omakohtaista tuntumaa. Helsinki-aiheisia runojaan uudelleen lukiessaan Kankaanpää huomaa, että kaupungin maisemat – myös yhteiskunnalliset näköalat – ovat rajusti muuttuneet. Helsinginkatu ei ole enää sama kuin ”Hesari”-runossa vuodelta 1981. (- - -) Viime vuosikymmenien kirjallisuutemme ilmiöistä kiinnostuneille Se oli satakieli tarjoaa Kankaanpään muistelusta mm. Runous-lehden toimitustyöstä ja Nuoren Voiman Liiton 1980-luvun jälkipuolen toiminnasta. Sirkka Turkka ja Viljo Kajava puhuvat tekstikokoelmassa myös omalla äänellään. Turkan haastattelu on tehty Honkolan kartanossa 1985. Kajavaan Kankaanpää tutustui 1981 ja julkaisi Runous-lehdessä tästä laajan haastattelun 1984. Kankaanpää kertoo vanhan runoilijan vaikeista viimeisistä vuosista sekä julkaisee uudelleen radiossa esittämänsä muistosanat ja Kajavan nuoruudenrunojen postuumin kokoelman arvostelun. (- - -) Se oli satakieli vaatii lukijaltaan vastaantuloa monelta suunnalta. On ymmärrettävä kirjoittajan omaelämäkerrallista näkökulmaa, kokoelmaan valittujen tekstien näkökulmia ja osallistuttava ajatukselliseen dialogiin kirjoista, kirjailijoista ja elämästä. Se on kieltämättä vaikeaa mutta antoisaa." – Otto Lappalainen, Kiiltomato

Hannu Kankaanpää (s. 1954 Helsinki) valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1979. Hän on toiminut Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden laitoksen kirjastoamanuenssina 1977–1980 ja sen jälkeen toimitussihteerin ja kustannustoimittajan viransijaisena sekä tehnyt erilaisia kirjoitus- ja toimitustöitä freelancerina. Kankaanpää sai J. H. Erkon palkinnon esikoisrunokokoelmastaan Sukupolvi (1980).