Kuvaus

Hannu Mäkelä: MATKOILLA KAIKEN AIKAA – KYLLIKSI! TAI LIIKAA. 1965 Otava. 227-sivuinen sidottu kirja, ehjässä kansipaperissa joku pienehkö repeämä (ks. kuva), itse kirja ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Matkoilla kaiken aikaa – Kylliksi! tai liikaa (1965) on Hannu Mäkelän esikoisteos, kaksoisromaani, kaksi teosta, joilla ei ole juonellista yhteyttä mutta jotka silti ovat yhtä, kuvaavat samaa kokemusmaailmaa, jäsentyvät yhdeksi kokonaisuudeksi. Matkoilla kaiken aikaa kertoo Markuksesta, nuoresta miehestä, melkein vielä pojasta: kansakoulunopettaja Lapissa, päivästä päivään eläjä Pariisissa, boheemi Helsingissä – matkoilla kaiken aikaa.     Kylliksi! tai Liikaa on kirja Hermanista, parista varusmiesviikosta sotilassairaalassa, väsymyksestä ja ikävästä, rakkaudesta. Hannu Mäkelän proosa on lyyristä ja tarkkaa, paikoin se tihenee puhtaaksi runoksi. Ja samalla siinä on välittömän puheen koko tuoreus ja intiimiys, nuoruuden maku.

Hannu Mäkelä kertoo nettisivullaan, että kun hän keväällä 1964 otti osaa ylioppilaitten kulttuurikilpailuun sekä öljymaalauksilla että proosapätkällä, jonka oli kirjoittanut ollessaan Kittilän kunnan Kallon koulussa opettajaharjoittelijana, hän voitti proosasarjan ja oli öljyväritöissä kolmas. Voiton jälkeen häneen otti yhteyttä mm. Otavan Tuomas Anhava. joka ”kyseli, olisiko minulla isompaakin läjää kotona, muistaakseni hän käytti juuri noita sanoja. Vastasin hänellekin, ettei ole, mutta kun hän intti, lupasin palata asiaan, kun olisi. Eräänä hyvin varhaisena sunnuntaiaamuna sitten oli, sain esikoisromaanini valmiiksi muistaakseni kello 8. (…) siitä läjästä sukeutui kirja eli esikoiseni Matkoilla kaiken aikaa; löysin itse sen nimen Henri Michauxin runosta Plume Voyage. Mutta aikaa kului niin, että ehdin tehdä esikoisromaanin rinnalle armeijassa, Tilkan sotilasairaalassa vielä toisenkin romaanin, jonka nimeksi Tuomas Anhava puolestaan laittoi William Blaken itse suomentamansa aforismin Kylliksi! tai Liikaa. Nämä pääsivät sitten jonkinlaisina kaksoisesikoisina julkisuuteen Otavan juhlavuoden syksyllä 1965.”

 

Hannu Mäkelä (s. 1943 Helsinki) on koulutukseltaan kansakoulunopettaja, mutta ei ole koskaan toiminut tässä työssä. Hän oli epäpätevänä äidinkielen opettajana Käpylän iltaoppikoulussa 1965–67, Otavassa eri tehtävissä 1967–86 ja vapaa kirjailija vuodesta 1987. Hän on tuotteliaimpia ja monipuolisimpia kirjailijoitamme ja on julkaissut yli sata teosta, niin romaaneja, muistelmia, runokirjoja, lastenkirjoja, näytelmiä ja kuunnelmia kuin toimitettuja kirjallisuuskokoelmia ja yhden novellikokoelman. Hannu Mäkelän 1965 ilmestynyt esikoisteos on kaksoisromaani, kaksi teosta, joilla ei ole juonellista yhteyttä, mutta jotka muuten ovat yhtä, kuvaavat samaa kokemusmaailmaa, jäsentyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, romaanit Matkoilla kaiken aikaa ja Kylliksi! tai Liikaa.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 72 vrk 21 h 58 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

6 € Sulkeutuu 72 vrk 21 h 58 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.