Kuvaus

Kovakantinen kansipaperilla
440 sivua

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras
2.painos. Gummerus 2011
Englanninkielinen alkuteos "The Quantum Thief" ilmestynyt 2010.

Kolmas sija Locus-palkintoäänestyksessä (esikoisromaanit) 2011, Tähtivaeltaja-palkinto 2012.

Häikäisevä, monitahoinen tieteisooppera

Jean le Flambeur on mestarivaras, huijari, josta tiedetään vähän mutta jonka teoista on kuultu kaikkialla. Hän teki kuitenkin yhden virheen ja maksaa siitä nyt virtuaalisessa dilemmavankilassa, jossa vangit pelaavat loputtomia kuolettavia pelejä tuhansia itsensä kopioita vastaan. Kunnes Mieli-niminen nainen tarjoaa hänelle mahdollisuuden vapauteen. Hänen on vain vietävä loppuun yksi keikka, jossa hän ei aikanaan aivan onnistunut…

Kvanttivaras on säkenöivä romaani tulevaisuuden aurinkokunnasta, jossa Marsin kaupungit liikkuvat, muistot ovat jaettavissa ja aika on kirjaimellisesti rahaa. Se on kansainvälinen menestysteos ja tieteiskirjallisuuden tuleva klassikko.

Hannu Rajaniemi solmi kolme kirjaa kattavan kustannussopimuksen arvostetun englantilaisen Gollancz-kustantamon kanssa vain yhden kirjoittamansa luvun perusteella. Kolmen kirjan sopimus on solmittu myös Yhdysvaltoihin ja Saksaan.

"Vaikuttava esikoisromaani." – The Guardian

"Yksinkertaisesti loistava kirja." – Kauppalehti

"Kvanttivaras on vetävä ja ihmeen tuntua pursuava teos, jota ei tahdo päästää käsistään." – Tähtivaeltaja

"Suomalaiskirjailijan kansainvälinen läpimurtoteos. Räiskyvällä mielikuvituksella maalattu huikea tieteisooppera kertoo karismaattisesta mestarivarkaasta." - Tähtivaeltaja-palkintoraati

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 85 vrk 13 h 53 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

7 € Sulkeutuu 85 vrk 13 h 53 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.