Hannu Salama: SE TAVALLINEN TARINA tai Marianne Alopaeus:

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

1. Marianne Alopaeus: PIMEYDEN YDIN. 1971 Gummerus, Kompassikirja. 343-sivuinen nidottu kirja, ehjä ja siisti, esilehdellä merkintä, ei muita merkintöjä.

Pimeyden ydin (1966; Mörkrets kärna 1965) -kirjasta muodostui Alopaeuksen taiteellisen tuotannon huippu. Kirjailija protestoi entistä kypsemmin verhotun vanhoillista suomenruotsalaista kulttuuriperinnettä ja tulehtunutta suomalaista ilmapiiriä vastaan. Teos sisältää tavallaan kaksi kirjaa. Alun kaunis lapsikuvaus on johdantona päähenkilön myöhemmälle kehitykselle. Suomenruotsalainen Mirjam ja venäjänjuutalainen Jurek viettävät yhteisen lapsuuden aikana, jolloin seurustelu juutalaisten kanssa ei ollut sopivaa eikä sallittua. Kipeä rakkaustarina muovaa Mirjamin koko myöhempää elämää. Kirjan toinen osa kuvaa Mirjamin elämää Jurek-suhteen jälkeen. Mirjamin kaksi Pariisin aikaista miessuhdetta ovat juutalaisia: Jacob on algerialainen lääkäri ja kommunisti, Marek teoreettisen fysiikan professori, josta tulee lopulta katolinen pappi. Mirjam kokee kiinnostusta vain älyllisiä miehiä kohtaan: he ovat sekä rakastajia että maailmankatsomuksesta keskustelevia kumppaneita. Mirjam, kuten Alopaeuksen naispäähenkilöt yleensä, on etsijä. Kirjailija haluaa romuttaa vanhaa myyttiä paikallaan pysyvästä naisesta ja liikkuvasta miehestä. Hän analysoi vapautuneesti eroottista ja älyllistä kypsymistä. Teos ei ole tavanomainen rakkausromaani, vaan siitä hahmottuu pala palalta suurisuuntainen ja oloissamme harvinaisen rohkea elämännäkemys. Kirjailija sai runsaasti vastakaikua, koska romaaniin oli mahdutettu lähimain kaikki tuon poliittisesti ja yhteiskunnallisesti aktiivin ja radikaalin kymmenluvun keskeiset asiat: kansainvälisyys, pasifismi, antisemitismin kritiikki, vaatimus naisten tasa-arvosta ja eritoten naisten itsenäistyminen. Kritiikki kiitti kirjaa suomenruotsalaisen kirjallisuuden klassikoksi.

Marianne Alopaeus (o.s. Rosenbröijer, s. 1918 Tammisaari - 2014 Helsinki) oli suomenruotsalainen kirjailija. Hän toimi mm. mainostoimittajana ja lähetystövirkailijana. Hän muutti Ruotsiin 1946, asui välillä Yhdysvalloissa ja Ranskassa ja palasi Ruotsiin 1973. Hänen esikoisromaaninsa Lähtö (1945; Uppbrott 1945) on avioliittoromaani 1930-luvun Suomesta, keskiluokkaisen elämän ahtaudesta ja naisen vapauspyrkimyksestä. Pimeyden ydin (1965; Mörkrets kärna), jossa on voimakkaita vaikutteita Simone de Beauvoirin eksistentialistisesta tyylistä, synnytti ajankohtaisten kulttuuriteemojensa johdosta laajan keskustelun. Marianne Alopaeus on pannut liberaalis-humanistiseen puntariinsa suomenruotsalaisen ja suomalaisen henkisen keskiluokkaisuuden ja Ruotsissa tuulettanut myös lahdentakaista pikkuporvarillista ilmastoa. Ruotsalaisuutta ja Ruotsin valtiota ruotinut Ruotsin pauloissa (1983; Drabbad av Sverige) puhutti Ruotsissa pitkään. Alopaeus sai useita merkittäviä palkintoja sekä Suomessa että Ruotsissa: Svenska Dagbladetin kirjallisuuspalkinto 1945, Längmanin palkinto 1960, Kiitos kirjasta -mitali 1967, Kaarlen palkinto 1973 ja Alf Henrikson -palkinto 1988. Marianne Alopaeus on julkaissut romaanit Lähtö (1945; Uppbrott), Eikä uni pääty (1950; Dröm utan slut), Utanför (1953), Jäähyväiset elokuussa (1959; Avsked i Augusti) ja Pimeyden ydin (1965; Mörkrets kärna) sekä esseekokoelmat Rajankäyntiä (1971; Betraktelser kring en gräns) ja Ruotsin pauloissa (1983; Drabbad av Sverige).

2. Hannu Salama: SE TAVALLINEN TARINA. 1973 Otavan Kompassikirja (kolmas painos). 162-sivuinen nidottu kirja, takakannen nurkassa taittumaa, muuten ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Se tavallinen tarina (1961) on Hannu Salaman esikoisteos. Se on pienimuotoinen romaani nuoren teiskolaistytön kokemuksista. Ilman opastusta ja tukea kasvanut Eeli lähtee rippikoulun käytyään työnhakuun Tampereelle. Hän pääsee puuvillatehtaaseen ja kokee nuoren ihmisen rakkauden erään laivamiehen hytissä. Käy, niin kuin usein aivan tavallisissa tarinoissa, että hän alkaa odottaa lasta. Aikalaisarvioita: "Hannu Salaman tulkitsemat työläiselämän interiöörit ovat rehevän realistisia ja väkevän huumorin höystämiä. Synkimmissäkin, traagisimmassakin kohtalonkolhussa on jotain kirkasta ja vitaalisen, voittavan huumorin vapauttamaa sillin kun Hannu Salama sen sattuvin, meheväntuorein sanoin kirjaa." (Kuluttaja-lehti). "Se tavallinen tarina on tuonut Suomen kirjallisuuteen uuden tekijän: vapaan näkijän, kuulijan, tuntijan, suoran, voimakkaan, iloisen kertojan." (Uusi Suomi)

Hannu Salama (s. 1936 Kouvola) asui suuren osan lapsuudestaan Tampereen Pispalassa, mutta on nykyisin helsinkiläinen. Ennen ryhtymistään vapaaksi kirjailijaksi Salama työskenteli sähköasentajana ja maatyömiehenä. Esikoisteos on Se tavallinen tarina (1961). Kolmas teos, romaani Juhannustanssit (1964), nosti kirjailijan tunnettuuteen, ei vähiten teoksen saaman jumalanpilkkasyytteen takia. on seurannut nelisenkymmentä teosta, romaaneja, runo- ja novellikokoelmia, näytelmän ja kuunnelman sekä mm. teoksen Pentti Saarikoski, legenda jo eläessään (1975). Salaman viimeisin teos on Elämän opetuslapsia -sarjan neljäs romaani (2005) (kesällä 2010 on tulossa uusin romaani). Salama on julkaissut salanimellä Aki Rautala kolme rikosromaania: Kaikki naiset pitävät parabellumista (1995), Bipappi soittaa bebopia (1996) ja Rikoksia ilman rangaistuksia (1996). Keskeisimpiä teoksista ovat Finlandia-sarjan romaanit Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977) ja Pasi Harvalan tarina I-II (1981–83). Salama on palkittu monesti, mm. kirjallisuuden valtionpalkinnolla 1968, 1973 ja 1984. Vuonna 1975 myönnettyä Pro Finlandia –mitalia Salama ei ottanut vastaan.