Harry Potter ja Puoliverinen Prinssi - (2 Blu-ray)
Kuvaus
Harry Potter ja Puoliverinen Prinssi - Kahden Levyn Erikoisjulkaisu - 2 Blu-ray
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and The Half-Blood Prince - 2 BD Special Edition
Voldemort tiukentaa otettaan niin jästien kuin velhojenkin keskuudessa, eikä edes Tylypahka ole enää samanlainen turvasatama kuin ennen. Harry aavistelee vaaran piilevän myös linnan sisäpuolella, mutta Dumbledore haluaa keskittyä valmistelemaan Harrya viimeiseen taisteluun, jonka tietää olevan pian käsillä.
Samaan aikaan oppilaat joutuvat kamppailemaan myös toisenlaisen vastustajan kanssa, kun murrosiän hormonit myllertävät ja sekoittavat heidän elämänsä. Nuorten keskuudessa kukkii sekä romantiikka että mustasukkaisuus, mutta samaan aikaan yksi oppilaista pysyttelee syrjässä. Hän on päättänyt näyttää, mihin pystyy - olkoonkin, että se edellyttää pimeyden piirtoa. Ilmassa on rakkautta mutta edessä murhetta ja surua. Tylypahka ei kenties koskaan palaa ennalleen.
Lisämateriaali
» Ylimääräisia kohtauksia
» J.K. Rowling: A year in your life - Henkilökohtainen katsaus viimeisen Harry Potter kirjan luomiseen ja julkaisemiseen
» Näyttelijät ovat oppaina elokuvanteon eri osa-alueilla
» Ennakkovilkaisu Harry Potter -teemapuistoon Universalin lomakeskuksessa Orlandossa
» Mitä on mielessäsi? Salamannopeita kysymyksiä näyttelijöille ja elokuvan tekijöille
» Näyttelijät tekevät yhteenvedon hahmoistaan One Minute Drills-osiossa
» Lisäksi ainutlaatuista BD-Live Materiaalia
Ensiesitysvuosi
2008
Ohjaus
David Yates
Käsikirjoitus
JK Rowling
Steve Kloves
Näyttelijät
Helena Bonham Carter
Daniel Radcliffe
Emma Watson
Alan Rickman
Jim Broadbent
Helen McCrory
Rupert Grint
David Thewlis
Natalia Tena
Tom Felton
Kesto:
153 min
Tekstitys:
Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja
Aluekoodi: B (Eurooppa)
Ikäraja: K-11
Suomijulkaisu
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.