Kuvaus

HARRY POTTER JA VIISASTEN KIVI

Mukana ennennäkemätöntä materiaalia

KESTO 2 TUNTIA 27 MINUUTTIA
Formaatti: VHS
Harry Potter ja viisasten kivi (Arvostelu)
23.11.2001

Nyt huispataan!
Hän on sitten viimeinkin valkokankaalla, tuo kirjailija J.K. Rowlingin luoma, maailman pörssitkin sekoittanut velhovesseli Harry Potter. Rowlingin toistaiseksi julkaisemat neljä Harry-kirjaa ovat osoittautuneet melkoisiksi bestsellereiksi ja löytäneet tiensä niin lasten kuin aikuistenkin yöpöydille. Viidettäkin Harry-saagan osaa on jo nyt varattu ennakkoon ennätysmääriä, vaikka se lienee vielä levällään Rowlingin työpöydällä. Onkin ollut vain ajan kysymys, milloin Harryn seikkailut valtaavat elokuvateatterit, ja nyt aika on koittanut, mahtavan markkinahumun saattamana. Mikä on tulos?

Elokuva perustuu ensimmäiseen Harry Potter -kirjaan Viisasten kivi. Se kertoo niljakkaan sukulaisperheen päähän potkimasta, 11-vuotiaasta orpopojasta Harrysta. Syntymäpäivänään Harrylle valkenee, että hän onkin syntyjään velho, ja häntä odottaa paikka noitien ja velhojen koulussa Tylypahkassa. Mikään ei ole enää niin kuin ennen, kun Harry pääsee tutustumaan maailmaan, jossa esineet lentävät käskystä, taulujen hahmot liikkuvat ja portaat siirtyilevät tai katoavat. Puhumattakaan huispauksesta, velhojen ylivedosta urheilulajista, tai niistä monista herttaisista ötököistä, joihin kuuluvat lohikäärmevauva Norbert ja isohko kolmipäinen vahtikoira Pörrö. Sanalla sanoen, Harryn uutta ympäristöä hallitsee taikuus. Toki noitienkin maailmassa tärkeimmässä roolissa on sittenkin ystävyys, rohkeus ja rakkaus, joita kaikkia tarvitaan vastustamaan pimeää velhoa Vol no siis, tiedätte-kai-ketä!

Ennakkoon oli jo tiedossa, että elokuva seuraa uskollisesti Rowlingin teosta. Rowlingin kerrotaankin seisseen kulisseissa ohjeita antamassa, joten ohjaaja Columbuksen liikkumavara on ollut rajoitettu, minkä huomaa - hyvässä ja pahassa. Harry Potter tuo valkokankaalle loisteliaan värikylläisen maailman, jossa onnistuneet erikoisefektit, kuten luudallalento ja näkymättömyysviitta, eivät onneksi kokonaan peitä elokuvan sadunomaista tunnelmaa, josta on osin kiittäminen tämän hetken parasta elokuvasäveltäjää. Toisaalta elokuva olisi voinut oikoa reippaammin kirjan tapahtumia. Vain vähäisten myönnytysten takia elokuva vyöryttää kaksi ja puolituntisen kestonsa aikana huimaavan määrän tavaraa katsojan aivolohkoihin. Kirjaa lukemattomat saavat varmasti yliannostuksen Harrya, kun taas kirjanoppineiden mielestä päästään vain raapaisemaan pintaa.

Kuten on kirjankin laita, ei ensimmäisessä Potter-elokuvassa ole juonta kuin siteeksi, sillä pääosassa ovat velhomaailman ihmeellisyydet ja henkilöhahmojen esittely. Harry Potter ja viisasten kivi on kukkurallaan upeita kohtauksia, joiden takia muistaa, miksi elokuvataide on keksitty. Nämä kohtaukset on sitten ladottu peräkkäin ilman yhtäkään kokoavaa ajatusta, mikä jättää katsojalleen tyhjän, joskin huumaantuneen olotilan. Ehkä kirja olisi kannattanut filmatisoida ennemmin tv-sarjana, jolloin katsojalle olisi jäänyt aikaa sulatella näkemäänsä. Taloudellisesti ajatellen elokuvanteko on mitä ilmeisimmin kannattanut! Elokuvan suurin vika on kuitenkin tunteen puuttuminen: valkokankaan Harry on sieluton.

Potter-leffan roolisuoritukset ovat toki kautta linjan hyviä, onhan - jälleen kirjailijan toivomuksesta - rooleihin on valittu pelkästään brittejä. Nuori Daniel Ratcliffe on aika totinen ja tavallinen Harry, mutta niinpä häneen onkin helppo samaistua. Emma Watson ja Rupert Grint loistavat Harryn parhaina kavereina, Hermione Grangerina ja Ron Weaslyna. Selvästikin Britannian luottonäyttelijät ovat tuuppineet toisiaan kilpaillessaan Harryn aikuisrooleista, sen verran tuttua naamaa valkokankaalta katsoo. Heistä parhaan vaikutuksen tekevät Robbie Coltrane Tylypahkan riistanvartijana Hagridina ja Alan Rickman tylynä mutta ynseänä professori Kalkaroksena. Kumma kyllä, joku Ameriikan vahvistus joukossa olisi saattanut silti piristää. Ehkä heitä nähdään seuraavissa Harry-elokuvissa, joita jo valmistellaan täyttä häkää. Mikään taikuus kun ei pidä pääroolien näyttelijöiden murrosikää loitolla...

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 1 vrk 4 h 34 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

9,60 € Sulkeutuu 1 vrk 4 h 34 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.