Kuvaus

Muut Antti Vahtera Kohteeni

AV:

Johtotähtinäni ovat aina olleet ruoanvalmistuksen yksinkertaisuus ja makujen selkeys, joiden merkitys on vuosien varrella vain kasvanut. Aitous ja puhtaat maut ovat syrjäyttäneet turhanpäiväisen kikkailun ja hienostelun.

 haluan korostaa eri sesonkien merkitystä hyvän ruoan valmistuksessa, sillä kaikelle on aikansa myös keittiössä. Jotkut raaka-aineet ovat parhaimmillaan juuri maasta poimittuina, toiset vievät kielen mennessään myös säilöttyinä.

Kaikki kirjan ruoat ovat helppoja kotona tehtäviksi ja herkulliset kuvat tarjoavat osviittaa myös annosten esillepanoon. Lue mielihyvällä, nauti ja inspiroidu itsekin kokeilemaan.

Makuasioita / Antti Vahtera ; toimittanut Visa Nurmi ; [valokuvat: Vesa-Matti Väärä].

 

Suomalaisen gastronomian dynaaminen duo Antti Vahtera ja Visa Nurmi julkaisi vuonna 1998 huikean ruokakirjan Hyvän maun rajoilla, joka samana vuonna aateloitiin tittelillä Vuoden Keittokirja. Nyt se on saanut jatkoa: tällä kertaa tekijät toivottavat lukijansa Hellan haltuun. Vahtera ja Nurmi ovat jälleen kulkeneet herkin aistein gastronomian maailmassa, tutkineet, kokeilleet ja luoneet uutta. Missä siis mennään nyt? Monella elämänalueella todeksi osoittautunut sanonta "vähemmän on enemmän" pätee myös gastronomiaan: rönsyilystä ja ainesten ylenpalttisuudesta on siirrytty kohti pelkistettyä yksinkertaisuutta, kohti sellaista rehellisyyttä ja elämäniloista mutkattomuutta, jonka muun muassa ystävämme italialaiset ovat hallinneet jo vuosisatojen ajan. Tässä kirjassa on edeltäjäänsäkin enemmän ohjeita, enemmän juttuja ja aitoa ruoanlaiton iloa. Tervetuloa Hellan haltuun!

 

Ulkoasu

267, [4] sivua : kuvitettu ; 27 cm

Kieli

suomi

Alkuteoksen kieli

suomi

Huomautukset

Lisäpainokset: 2. p. 2000.

JulkaistuHelsingissä : Otava 2000.

Ruoka- ja ravintoaineet. Ruoanvalmistus. Ruokalajit. Ateriat. Tarjoilu 
Ruoanvalmistus. Ruokakulttuuri

ruoanvalmistus

ruokaohjeet

gastronomia

ruokakulttuuri

Antti Vahtera, Visa Nurmi ; teksti: Heikki Laiho ; kuvat: Arto Kangas

ISBN 951-1-16960-2  SKP sidottu kovakansi

 

Huuda, saat ohjeet automaattisesti meiliisi ja Maksa, siinä kaikki. 

 

 

 

Näitä ei pakko lukea:

Jos haluat useamman: pienet / ohuet niin kysy (kirje koko)

Isot / paljon  7€  Kuluilla  =  RAJATON määrä Kirjoja ym KPL määrään tai kokoon katsomatta.

Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen

Paketille myös NOUTO = OK 

 

Etsitkö jotain? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:

TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini

Linkit:

Lähes kaikissa kohteissa on käsittelyn / kuljetuksen jälkiä esim kansissa hankaumaa ym. 

Voit kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi jos kaipaat lisätietoa.

Kirjat varastolla, ei kotona.

Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat ISOMMAT viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa. 

JOS ON KOVA KIIRE =  KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi  ARKI päivinä maksun saavuttua (sait palautteen)

Yhteys: Tekstari nopein, meili hidas.

    Näytä lisää Näytä vähemmän

    Osta heti

    Sulkeutuu 14 vrk 2 h 37 min
    Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

    Osta heti

    Lisätiedot

    Maksaminen ja toimitus

    Hintaehdotukset

    4 € Sulkeutuu 14 vrk 2 h 37 min

    Myyjän muut ilmoitukset

    Katso lisää

    Kysymykset

    Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
    Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.