Kuvaus

Hilja Valtonen: KUNNANKIRJURI. 1954 Otava (neljäs painos). 226-sivuinen sidottu kirja, ehjä ja siisti (jollain sivulla vähän tahraa), ei merkintöjä, ei kansipaperia.

Kunnankirjuri (1931) on Hilja Valtosen viides romaani. Romaanista Älä nuolaise ennenkuin tipahtaa (1929) tuttu Varpu Vapaa pakenee rakastamaansa miestä, kihlattuaan Asser Äyrämöä, kunnankirjuriksi Puntarpään kuntaan. Hilja Valtonen tuntee paitsi päähenkilönsä myös savolaisensa ja 1920-luvun kunnallispolitiikan:

"Alkoi ensimmäinen istuntoni kessun, sikarin ja savukkeiden käryn täyttämässä kunnantuvassa. Puntarpään valtiopäiväsalissa ei ollut tupakanpoltto kielletty. Kukapa sitä olisi kieltänytkään, kun kaikkien kahdenkymmenenkahdeksan ukon suupielessä tupakka kärysi. Minä istuin kuin keiju ukkospilven pehmeissä poimuissa. Jos minua lopun ikääni näin savustetaan, niin olen kuoltuani valmis kinkku, joka säilyy satoja vuosia pilautumatta näytteenä tuleville sukupolville vanhanaikaisesta kunnankirjurista." (s. 57)

Aikalaisarvioissa kritiikki oli yleislinjaltaan positiivista. Joissakin arvioissa teosta moitittiin teennäisestä huumorista, jättiläisliiottelusta ja "ahtaasta, puolivillaisesta kaupunkikatsantokannasta". Kiittävissä arvioissa samat ominaisuudet nähtiin toisin: kirja oli humoristinen, kepeä, sukkela ja hauska kurkistus maalaisyhteisöön.

"(...) paikoin jopa dramaattinen ja liikuttava, mutta hurttihuumori peittää liian tunteellisuuden." – Keski-Pohjanmaa

"(...) kirjan parasta antia ovat Valtosen ilakoivat kuvaukset Puntarpään kunnan merkillisestä paikallisdemokratiasta. Kunnankirjurin kamaria ei voi remontoida, koska sitten pitäisi remontoida kätilön, diakonissan ja vahtimestarinkin kamarit. Työmies vaatii pihankunnostusurakasta satasen, mutta palauttaa eukkonsa ohjeistamana yhdeksänkymppiä, kun selviääkin että neiti itse on maksajana; kunnan töissä on eri hinnat! " – Booksy

Hilja Valtonen (o.s. Kurki, 1897 Heinävesi – 1988 Imatra) oli kansakoulunopettaja ja kirjailija. "Painosten herrattareksi" kutsuttu Valtonen oli 1920- ja 1930-lukujen suosituimpia suomalaisia kirjailijoita, jonka viihderomaaneista otetaan yhä uusintapainoksia. Kirjailijana Valtosen pyrkimyksenä oli ajaa naisasiaa eteenpäin, ja hän toi suomalaiseen kirjallisuuteen modernin, itsenäisen naistyypin. Humorististen tarinoiden sankarittarena oli usein itsenäinen, nokkela ja eteenpäin pyrkivä nuori nainen. Hilja Valtosen esikoisromaani Nuoren opettajattaren varaventtiili ilmestyi 1926. Valtoselta ilmestyi kaikkiaan kolmisenkymmentä teosta, joista monet on filmattu. 

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 96 vrk 23 h 52 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

5 € Sulkeutuu 96 vrk 23 h 52 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.