Kuvaus

Screamworks: Love in Theory and Practice, Chapters 1-13 on HIMin seitsemäs albumi. Se julkaistiin Suomessa 10. helmikuuta, Isossa-Britanniassa sekä Ranskassa 8. helmikuuta, Yhdysvalloissa 9. helmikuuta, Japanissa 10. helmikuuta ja Saksassa sekä Alankomaissa 12. helmikuuta vuonna 2010.

Albumi nauhoitettiin syksyn 2009 aikana Los Angelesissa, Kaliforniassa. Tuottajana toimi amerikkalainen Matt Squire, joka on tehnyt aiemmin yhteistyötä muun muassa Panic at the Disco ja Taking Back Sunday -yhtyeiden kanssa. Ensimmäinen single albumilta julkaistiin Heartkiller-kappaleesta, joka toimitettiin radioihin joulukuun 2009 alussa.

Suomessa albumi myi heti julkaisuviikollaan kultaa. Albumi ylsi brittien rock-albumien listan ykköspaikalle. Albumi on kivunnut myös Yhdysvaltain hard rock -albumilistan ykköseksi. Kakkossijan albumi otti sarjoissa rock albums ja alternative albums. Screamworks ylsi Billboardin Yhdysvaltain top 200 -listalla Ssijalle 25.

Levy on uudenveroinen. Kun ostosumma näkyy tililläni, panen heti levyn postiin, postimaksu Suomeen helposti-kuoressa kuplamuovin kera 3.2 e. (International delivery available to Europe, postal charge 6 euros). Myös nouto mahdollinen. Otan pian yhteyttä, kun kaupankäynti on päättynyt. Koetetaan hoitaa maksut 7 päivän sisällä kohteen sulkeutumisesta.

Kannattaa huutaa useampia kohteita. Samalla 3,2 euron maksulla kulkee 2 normaalipaksuista cd-levyä tai 3 normaalipaksuista cd-singleä tai 2 kasettia. Muistetaan myös palautteet puolin ja toisin.

Kappalelista:

"In Venere Veritas" - 3:35 "Scared to Death" - 3:40 "Heartkiller" - 3:29 "Dying Song" - 3:23 "Disarm Me (With Your Loneliness)" - 4:01 "Love, The Hardest Way" - 3:19 "Katherine Wheel" - 3:26 "In the Arms of Rain" - 3:46 "Ode to Solitude" - 3:58 "Shatter Me with Hope" - 3:51 "Acoustic Funeral (For Love in Limbo)" - 3:57 "Like St. Valentine" - 3:14 "The Foreboding Sense of Impending Happiness" - 3:13

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Lähtöhinta:
4,50 €
Sulkeutuu 11 h 39 min 59 s
tai 5 minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria
Lähtöhinta 4,50 € Sulkeutuu 11 h 39 min 59 s

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.