Kuvaus

EI SUOMITEKSTEJÄ! Tekstit englanniksi. Aluekoodi B, eli toimii suomalaisissa dvd soittimissa.

Hocus Pocus - Hokkus Pokkus   (DVD)   uusi ja muoveissa.

Hokkus Pokkus on Disney-yhtiön komediaelokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 1993. Elokuvassa kolme 1600-luvulla elänyttä noitaa herää henkiin. Noitasiskokset Winifred, Sarah ja Mary Sanderson jäivät 1600-luvun Salemin noitavainoissa kiinni velhoilustaan ja tuomittiin ikuiseen kadotukseen. Kolmikko kuitenkin vannoi palaavansa jonakin päivänä, ja niinpä he ilmestyvätkin nykyajan Salemiin luomaan kaaosta ja kommelluksia.
Hankkiakseen todellisen kuolemattomuuden noitakolmikon on valmistettava voimakas noitajuoma, joka tuo takaisin heidän nuoruutensa. Kolme lasta saa kuitenkin vihiä noitien puuhista, ja puhuvan kissan avulla he yrittävät rikkoa noitien voimakkaan taian, joka tuntuu ottaneen valtaansa koko kaupungin. Seikkailu huipentuu halloween-iltaan, jolloin lapset perinteisesti kiertävät naamiaispuvuissa ovelta ovelle karkkia tai kepposia tarjoten.

 

Hokkus Pokkus ei ollut kaupallinen menestys, kun se julkaistiin ensimmäisen kerran, mutta myöhemmin siitä on tullut kulttifilmi.

Valmistusvuosi: 1993

Kesto: 1 h 32 min

Kuva: Anamorphic Widescreen 1.85:1 

Ääni: Englanti - Dolby Digital 2.0

Tekstitys: Englanti

Kotelon kansien kieli: Saksa

Alue: 2 (eurooppa)

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

9,90 €
tai
Sulkeutuu 110 vrk 2 h 27 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

9,90 € Sulkeutuu 110 vrk 2 h 27 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.