HUCKLEBERRY FINNIN SEIKKAILUT Mark Twain 2p s: Jarkko Laine
Kuvaus
"Douglansin leski otti Huckin pojakseen tehdäkseen tästä sivistyneen. Isäukko puolestaan antoi Huckille selkään." Tästä käynnistyy kertomus neljätoistavuotiaasta Huck Finnistä ja hänen purjehduksestaan omatekoisella lautalla alas Missisippiä, hänen mustasta ystävästään Jimistä sekä monista Jokivanhuksella seilaavista ja sen varrella asuvista Etelän ihmisistä.
Poika nimeltä Huckleberry Finn ja orjakarkuri Jim ovat matkalla lautalla. Matka on pitkä, jännittävä ja täynnä vaaroja. Huckleberry ja Jim matkaavat Mississippi-jokea pitkin Cairoon, Illinoisiin. Matkansa aikana parivaljakko kohtaa monia dramaattisia hetkiä, kun he muun muassa haaksirikkoutuvat ja selviytyvät murhayrityksestä.
Romaani sijoittuu 1840-luvulle aikaan ennen Yhdysvaltain sisällissotaa. Twainin romaani vuodelta 1884 käsittelee rodun, identiteetin ja orjuuden teemoja. Huckleberry Finnin seikkailut on filmatisoitu vuosina 1993 ja 2012 nimellä The Adventures of Huck Finn, Huckleberry Finnin seikkailut.
Huckleberry Finnin seikkailut on Twainin mestariteos. Jopa itse Ernest Hemingway on julistanut teoksen amerikkalaisen kirjallisuuden kulmakiveksi. Myös nimitykset "amerikkalainen suurromaani" sekä "Amerikan Odysseia" on liitetty Huckleberry Finnin seikkailuihin.
- Huckleberry Finnin seikkailut / Mark Twain ; suom. Jarkko Laine.
- Kieli: suomi
- Painos: 2. p.
- Julkaistu: Helsinki : Otava, 1973
- Painettu/Valmistettu: (Keuruu)
- Ulkoasu: 333 sivua
- Alkuteoksen kieli: eng
- ISBN: 951-1-00354-2 nidottu
- siisti pikku OMISTE
- Selkämys kaarella ja siisnä lukutaitetta
- 1 kulmataite alussa
- Huom jokunen ohut ja huomaamaton lyijykynä lyhyt viiva (entinen kirjailija/Äidinkielen ope)
- muuten siisti ja tiukka
Huuda, saat ohjeet automaattisesti meiliisi ja Maksa, siinä kaikki.
Shipping to EU = OK ! In all size.
To other countries ONLY by letter mail
Näitä ei pakko lukea:
Jos haluat useamman: pienet / ohuet niin kysy (kirje koko)
Isot / paljon 7€ Kuluilla = RAJATON määrä Kirjoja ym KPL määrään tai kokoon katsomatta.
Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen
Paketille myös NOUTO = OK
Etsitkö jotain? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:
TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini
Linkit:
- Harrastekirjallisuus
- Kaunokirjallisuus
- Lasten ja nuorten kirjallisuus
- Lehdet
- Lukion oppikirjat
- Muut oppikirjat
- Sarjakuvat
- Tietokirjallisuus
- Muut
- DVD
- Blu-ray
- CD-levyt
- Muut tallenteet
Lähes kaikissa kohteissa on käsittelyn / kuljetuksen jälkiä esim kansissa hankaumaa ym.
Voit kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi jos kaipaat lisätietoa.
Kirjat varastolla, ei kotona.
Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat ISOMMAT viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa.
JOS ON KOVA KIIRE = KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi ARKI päivinä maksun saavuttua (sait palautteen)
Yhteys: Tekstari nopein, meili hidas.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.