Kuvaus

HULK

Valmistusvuosi 2003
Kesto 2 h 15 min
Suomenkielinen tekstitys
Formaatti: VHS

Kesän 2003 yksi hiteistä oli ehdottomasti Marvelin sarjakuvasankari Hulkin filmatisointi. Ohjaajanpallilla istui paremmin draamoista tunnettu thaimaalainen Ang Lee (Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme). Kieltämättä Hulk henkii vahvasti myös dramaa, joka näin sarjakuvafilmatisoinneissa on yleensä jätetty suosiolla pois. Elokuvan pääosassa vihreänä voimajättiläisenä esiintyy tuntemattomampi näyttelijä Eric Bana (Isku Mogadishuun), jonka vanhempi elokuva Chopper kannattaa katsoa. Muita vahvoja rooleja tähdittävät Jennifer Connelly (Kaunis mieli), veteraani Nick Nolte (Veteen piirretty viiva) ja loistava sivuosanäyttelijä Sam Elliot (The Big Lebowski). Aiheensa myötä myös tietokone-efektit (Industrial Light & Magic) ovat saaneet mahtavat puitteet. Lopputulos onkin onnistunut muun muassa tuomaan sarjakuvamaisia piirteitä kohtauksiin.

Se miten Hulk eroaa muista viimevuosien sarjakuviin pohjautuvista kassamagneettielokuvista on sen painottuminen tunnepuolelle ja juuri henkilöhahmoihin. Ang Lee on valinnut tien joka saattaa tuntua hieman poikkeukselliselta aikaisempiin elokuviin (Batman, Spider-Man ja X-menit). Nämä, kun enemmän keskittyivät vauhdikkaan toiminnan esittämiseen, johon elokuva esityskanavana tuntui sopivan vielä sarjakuvaa paremmin. Leen valinta ei kuitenkaan tuntunut nostattavan sen suuremmin soraääniä, vaan teattereissa taisivat käydä katsomassa niin Marvelin lukijat kuin sarjakuvista tietämättömät. Eikä ohjaajan työtä sovi ruveta haukkumaan. Hulkissa on nyt sekä vauhtia että kourallinen syvyyttä.

Tapahtumat alkavat vuosikymmenien sitten armeijan salaiselta aseiden ja muiden sotilaallisten kehitelmien testausalueelta. Sankarin lapsuudesta siirrytään nykyhetkeen, jossa tiedemiehenä toimiva Bruce Banner (Bana) saa huomata omaavan raivokaupalla yliluonnollisia voimia ja muuttuvan vihreäksi supersankariksi, Hulkiksi. Kaikkeen tuntuu olevan syynä hänen synkkä lapsuus, joka tuntuu sisältävän liiaksikin salaisuuksia. Supersankaruus on tälläkin kertaa suotu heikommalle.

Hulk alkaa yllättävän hitaasti ja saa vasta puolivälin jälkeen vauhtia, kun Banan esittämästä tiedemiehestä kuoriutuu vihreä jätti. Tämän jälkeen vauhtia piisaa kosolti loppuun asti. Kyseessä ei ole kuitenkaan pikkulasten elokuva, koska Hulkin raivostuessa pieniä ihmisiä tallotaan kuin muurahaisia. Kaikin puolin kyseessä on suuren suuri kesähitti, joka on voideltu studiopomojen mieleiseksi jotta kassakoneet saisivat kilkattaa. Onneksi voitelu ei ole suoritettu niin paheellisen perusteellisesti mitä olisi voitu, vaan elokuvaan on jätetty myös hieman rosoisuutta tarinaan. Näyttelijöistä Nick Nolte tekee mieleenpainuvan suorituksen Hulkin pahana isänä.

Hulk on keskitasoa tai sitä parempi. Sarjakuvafilmatisoinniksi se on yksi parhaimmista. Vihreä jättiläinen Hulk on jopa sympaattinen, vaikka se välillä raivostuukin

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 62 vrk 22 h 59 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

3,95 € Sulkeutuu 62 vrk 22 h 59 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.