Kuvaus

Monen mielestä lahjan paketti on yhtä tärkeä kuin itse lahja. Pakkauksen tehtävä on suojata lahjaa, ja kääreen avaaminen myös pidentää yllätystä. Ajatuksella tehty, kaunis ja lahjaan sopiva paketointi ilahduttaa varmasti. Suomenkielistä kirjallisuutta lahjojen paketoimisesta ja somistamisesta on kuitenkin vaikea löytää. Nettipalstoilla kysellään paketointivinkkejä, ja verkosta löytyykin sekalaisia ohjeita - jos osaa etsiä oikeilla hakusanoilla. Intoa siis riittäisi, mutta monille jo kauniin rusetin tekeminen tuottaa vaikeuksia ilman ohjeita. Tytti Huhtaniskan kirjoittama ja Milla von Konowin valokuvaama Ihanat lahjat kertoo lahjoista ja lahjojen paketoimisesta kauniisti ja havainnollisesti. Ideoita on kerätty ympäri maailmaa ja kehitelty Suomessa saatavilla olevien materiaalien ehdoilla. Jokaisesta esitellystä ideasta on sekä valokuvin että selkein piirroksin kuvitetut teko-ohjeet. Myös lahjapaketin sisältöä varten annetaan oivaltavia vinkkejä. Paketoinnin ei edes tarvitse olla kallista tai vaikeaa. Ihanat lahjat antaa ohjeita klassisesta paperoinnista aina japanilaisiin kangasnyytteihin. Materiaaleja ja yksityiskohtia vaihtelemalla vain mielikuvitus asettaa rajat uusiin muotoihin. Uusiokäyttöön otetut tarvikkeet jatkavat hauskasti vanhoja primitiivisiä perinteitä. Kirjan kohderyhmänä ovat askartelusta ja tuunaamisesta innostuneet ihmiset. Ohjeet vaihtelevat helpoista ja nopeatekoisista aikaa ja taitoa vaativiin. Tyyli on modernin romanttinen.

Ulkoasu

112 sivua : kuvitettu ; 27 cm

Kieli

suomi

JulkaisijaVantaa : Moreeni 2010

askartelu 

lahjat 

pakkaukset 

paperityöt 

koristelu 

rasiat 

laatikot 

uusiotuotteet 

origamit 

Valmistaja(Porvoo : WS Bookwell)

Lisätiedot

Tytti Huhtaniska ; [valokuvat:] Milla von Konow

ISBN 978-952-254-005-8 nidottu

 

 

Huom Toimitus Kulut VAIN =  + 3,60€

Vilkaise nopeasti tiivistetty PROFIILINI niin näet Ajankohtaiset asiat, TARJOUKSET ym Barkoffi   *

* Barkoffi Kuuluisa RomuLiike Helsingissä noin 1880 -1920 (mm stadin Arskan laulussa)

 

  • Huuda, saat ohjeet Automaattisesti ja Maksa, siinä kaikki. 

 

 

  • Näitä ei pakko lukea:

 

  • Jos haluat useamman:  7€  Kuluilla  =  R A J A T O N määrä Kirjoja / CD / DVD ym painoon, KPL määrään tai kokoon katsomatta.
  •  
  • Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen
  • Paketille myös NOUTO = OK 
  • Alhaalla Kaikki linkit on minun kohteisiin, älä turhaa kahlaa kaikkia läpi, valitse osasto.
  •  
  • TÄMÄN kohteen kulut PELKÄSTÄÄN löydät : Maksaminen ja toimitus

 

+50€ (yli) ostokset ILMAN KULUJA !

 

 

Etsitkö jotain ? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:

TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini:

 

LINKIT Kohteisiini:

 

Harrastekirjallisuus 

LASTEN & NUORTEN:

Myös täällä:

Kaunokirjallisuus 

Tietokirjallisuus 

KAIKKI KIRJAT:

 

Sarjakuvat 

DVD 

Blu-ray 

CD-levyt 

KAIKKI Osastot:

Lyhenteitä:

SKP= sidottu kovakantinen kansipaperit
sid= sidottu, kovakantinen ( harvoin myös pehmeä kantinen ) joko kuvakansi tai kansipaperiton ( mainittu)
nid =  nidottu, pehmeäkantinen

Kierre / Rengasselkä= Reijitetyt sivut metalli/ muovi kierteessä kiinni, sivuja voi kääntää vapaasti ympäri ym

Pokkari= Pocket eli taskukokoinen, usein ns massajulkaisu marketteihin ym kaikki nidotut EI näitä

OMISTE=  omistajan nimi tai onnittelu kirjan alussa ns. esisivulla

KP= Kirjaston poisto kirja, voi olla muovitettu, leimoja ym, vanhoissa/ koulujen tai laitosten vähemmän

UV / UUS / UUSI- (mukana - miinus merkki)  = Uuden veroinen 

HYVÄ + / -  plus tai miinus 

CD tai DVD + / - = + plus tarkoittaa ON MUKANA ja miinus EI mukana, jos ei mainittu erikseen ilmoituksessa sitä EI ole mukana vaikka se jukaisuun tai sarjaan kuuluisikin. Levyt usein saa jälkeä kovasta muovitaskusta, kuljetuksessa tms vaikka olisivat olleet poistumatta kuoristaan alusta asti.

 

Lähes kaikissa kohteissa on enenmän tai vähemmän käsittelyn / kuljetuksen / varastoinnin jälkiä esim kirjojen kansissa. 

Voit myös kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi, jos olet esim keräilijä tai muuten kaipaat lisätietoa. Luokitukset pitää paikkaansa lähes kaikissa kohteissa. 

Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa. 

JOS ON KOVA KIIRE =  KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi päivinä maksun saavuttua (sait palautteen) voi venyä pidempäänkin. Huomio viikonloput ja juhlapyhät.


Voittajalle tulee tilitiedot Huuto.net automaattisen vakioviestin lopussa (alhaalla).
Muista ilmoittaa maksaessasi kohteen N I M I.

Ei postin paketti automaattia lähellä/käytössä.

Profiilista löytyy ajankohtaista tietoa.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 5 vrk 6 h 38 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

3,90 € Sulkeutuu 5 vrk 6 h 38 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.