Kuvaus

Prinsessa kertoo Kellokosken mielisairaalassa lähes koko elämänsä ajan asuneen Anna Lappalaisen elämästä. Vuonna 1896 syntynyt Lappalainen sairastui jo nuorena skitsofreniaan. Pian hänelle kehittyi voimakas ja koko elämän ajan kestänyt harha, jonka mukaan hän oli kuninkaallinen, Prinsessa.

Prinsessa eli harhansa mukaan niin johdonmukaisesti kuin se oli mahdollista. Vaikka häntä hoidettiin lähes kaikilla aikakauden hoitomenetelmillä (muun muassa tartuttamalla häneen malaria), hän ei parantunut, vaan uskoi olevansa kuninkaallinen. Loppujen lopuksi hoitohenkilökuntakin hyväksyi jossain määrin hänen harhansa ja jopa eli siinä mukana.

Prinsessa oli mielisairaudestaan huolimatta eräänlainen voittaja. Hänen annettiin lopulta elää erilaisena, omassa harhassaan. Vuonna 1995 Kellokosken sairaalan puistoon pystytettiin Prinsessan muistomonumentti.

Asiasanat: henkilöhistoria potilaat psyykkisesti-sairaat skitsofrenia suuruusharha mielisairaanhoito mielisairaalat historia

 

Kovakantinen kansipaperein. Like.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

8,90 €
tai
Sulkeutuu 23 vrk 10 h 38 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

8,90 € Sulkeutuu 23 vrk 10 h 38 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.