ISÄN SOTA : Elina Sana SKP tarkastettu 2p UUSI-
Kuvaus
Huom toimitus Kulut VAIN = +3,30€
siisti mini etunimi OMISTE ja päivämäärä ( KIRJA LUKEMATON)
Minä ja veljeni olimme viattomia sotaan, mutta meidät sota rikkoi jo ennen kuin elämämme kunnolla alkoi.
"Isäni kuoltua aloin etsiä vastausta kysymykseen, joka oli vaivannut minua lähes koko elämäni ajan: miksi isäni oli lapsuudessani sellainen kuin oli?
Isä oli kulttuurisuvusta, koulutettu ja älykäs nuori mies. Äidin hän oli hurmannut kielitaidollaan ja kohteliaisuudellaan. Mutta sitten alkoi jatkosota ja isä lähti rintamalle. Sodasta tuli kotiin muuttunut mies, hermostunut, pakkoliikkeinen ja räjähdysaltis isä, joka komensi perhettämme noudattamaan mielivaltaisia sääntöjään. Kun olin lapsi, ihailin isääni kuten lapset kai yleensä tekevät. Mutta opin vuosien varrella myös kuulostelemaan ja tarkkailemaan, millä tuulella isä milloinkin oli. Opin käyttämään hyväksi isän rauhallisia hetkiä. Opin pysymään sivussa, mieluiten poissa, niinä päivinä, jolloin isä oli "hermostunut". Jotenkin ymmärsin, että isä oli onneton, mutta en osannut parantaa häntä. Äiti ei isää kyennyt saamaan hoitoon. Isä raivostui, jos ajatus edes verhotusti otettiin esille. Sairaus piti salata kodin seinien sisälle, kuten niin monissa suomalaisissa kodeissa opittiin tekemään. Myöhemmin löysin isän jäämistöstä hänen sotapäiväkirjansa. Vanhempani eivät koskaan kertoneet, että isäni palveli jatkosodassa saksalaisten joukkojen tulkkina Itä-Karjalan ja Lapin rintamilla. Kun luin isäni sotapäiväkirjat, tutustuin - vastahakoisesti - siihen mieheen, joka isäni oli ennen syntymääni. "
- Elina Sana
Isän sota on muistelmakirja, jossa nuoren tytön kasvutarina kulkee rinnan isän rintamakokemuksien kanssa. Se on pyrkimys selvittää, miksi isän mieli murtuu, ja miksi Hymytyttö-patsaan saanut koululainen haluaa tappaa isänsä.
Isän sota on suurten ikäluokkien tarina.
- Isän sota / Elina Sana.
- Kieli: suomi
- Kustantaja: Helsinki : Kustannusosakeyhtiö Siltala, [2017]
- Valmistus: Bookwell
- paino 560 g
- Ulkoasu: 337 sivua : kuvitettu, karttoja ; 23 cm
- Huomautus: Lisäpainokset: Toinen, tarkistettu painos 2017.
- ISBN: 978-952-234-463-2 sidottu, kova jantinen kansipaperi
- Jos haluat useamman: 7€ Kuluilla = R A J A T O N määrä Kirjoja / CD / DVD ym painoon, KPL määrään tai kokoon katsomatta.
- Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen
- Paketille myös NOUTO = OK
- TEE PAKETTI alhaalla Kaikki linkit
- TÄMÄN kohteen kulut PELKÄSTÄÄN löydät : Maksaminen ja toimitus
+50€ (yli) ostokset ILMAN KULUJA !
Etsitkö jotain ? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:
TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini:
- Scifi ja fantasia
- Käännetty kaunokirjallisuus
- Suomenkielinen kaunokirjallisuus
- Runous
- Ulkomaiset dekkarit ja jännitys
- Englanninkielinen kaunokirjallisuus
- Elämänkerrat ja muistelmat
- Kotimaiset dekkarit ja jännitys
- Novellikokoelmat ja muut kokoelmateokset
- Muu vieraskielinen kaunokirjallisuus
- Ruotsinkielinen kaunokirjallisuus
- Historialliset romaanit
- Romantiikka
- Liiketalous
- Taide
- Yhteiskunta ja politiikka
- Psykologia
- Lääketiede ja terveys
- Kasvatustiede
- Sanakirjat ja kielitiede
- Filosofia
- Rajatieto
- Sotahistoria
- Maantiede ja kansatiede
- Oikeustiede
- Eläimet
- Historia
- Tähtitiede, fysiikka ja matematiikka
- Uskonto
- Muut tietokirjat
- Kasvit
- Kalastuslehdet ja -kirjallisuus
LASTEN & NUORTEN:
- Lasten kuvakirjat
- Lasten romaanit
- Scifi ja fantasia
- Jännitys ja seikkailu
- Lasten tietokirjat
- Tyttökirjat
- Hevoskirjat
- Muut nuorten romaanit
Myös täällä:
Harrastekirjallisuus
- Kotitalous ja keittokirjat
- Käsityöt ja askartelu
- Kuvataide ja valokuvaus
- Musiikki
- Liikunta ja urheilu
- Elämäntapa
- Sisustus ja rakentaminen
- Kotieläimet ja lemmikit
- Elokuva
- Matkailu
- Autot
- Puutarhanhoito, kasvit ja sienet
- Veneily ja purjehdus
- Metsästys, kalastus ja erä
- Ajoneuvot (muu kuin auto)
- Tekniikka
- Tietotekniikka
KAIKKI KIRJAT:
- Harrastekirjallisuus
- Kaunokirjallisuus
- Lasten ja nuorten kirjallisuus
- Lehdet
- Lukion oppikirjat
- Muut oppikirjat
- Sarjakuvat
- Tietokirjallisuus
- Muut
KAIKKI Osastot:
- Kirjat ja lehdet
- Musiikki
- Elokuvat
- Keräily
- Ajoneuvot
- Koti
- Antiikki
- Tietotekniikka
- Harrastukset
- Taide ja design
- Kauneus ja terveys
- Muut tallenteet DVD + CD ym
Lyhenteitä:
SKP= sidottu kovakantinen kansipaperit
sid= sidottu, kovakantinen ( harvoin myös pehmeä kantinen ) joko kuvakansi tai kansipaperiton ( mainittu)
nid = nidottu, pehmeäkantinen
Kierre / Rengasselkä= Reijitetyt sivut metalli/ muovi kierteessä kiinni, sivuja voi kääntää vapaasti ympäri ym
Pokkari= Pocket eli taskukokoinen, usein ns massajulkaisu marketteihin ym kaikki nidotut EI näitä
OMISTE= omistajan nimi tai onnittelu kirjan alussa ns. esisivulla
KP= Kirjaston poisto kirja, voi olla muovitettu, leimoja ym, vanhoissa/ koulujen tai laitosten vähemmän
UV / UUS / UUSI- (mukana - miinus merkki) = Uuden veroinen
HYVÄ + / - plus tai miinus
CD tai DVD + / - = + plus tarkoittaa ON MUKANA ja miinus EI mukana, jos ei mainittu erikseen ilmoituksessa sitä EI ole mukana vaikka se jukaisuun tai sarjaan kuuluisikin. Levyt usein saa jälkeä kovasta muovitaskusta, kuljetuksessa tms vaikka olisivat olleet poistumatta kuoristaan alusta asti.
Lähes kaikissa kohteissa on enenmän tai vähemmän käsittelyn / kuljetuksen / varastoinnin jälkiä esim kirjojen kansissa.
Voit myös kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi, jos olet esim keräilijä tai muuten kaipaat lisätietoa. Luokitukset pitää paikkaansa lähes kaikissa kohteissa.
Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa.
JOS ON KOVA KIIRE = KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi päivinä maksun saavuttua (sait palautteen) voi venyä pidempäänkin. Huomio viikonloput ja juhlapyhät.
Voittajalle tulee tilitiedot Huuto.net automaattisen vakioviestin lopussa (alhaalla).
Muista ilmoittaa maksaessasi kohteen N I M I.
Ei postin paketti automaattia lähellä/käytössä.
Profiilista löytyy ajankohtaista tietoa.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.