Tuote on myyty käyttäjälle Henri.Iso-Tuisku hintaan 250 €

Kuvaus

Näin kohteesta Kontuwiki: Lohikäärmevuori on J. R. R. Tolkienin teoksen The Hobbit or There And Back Again (1937) ensimmäisen suomennoksen nimi. Tämä teos ilmestyi vuonna 1973 Kustannusosakeyhtiö Tammen kustantamana. Kirjan kuvitukseksi otettiin Tove Janssonin The Hobbitin toiseen ruotsinnokseen (Bilbo: en Hobbits Äventyr, övers. Britt G. Hallquist, Stockholm 1962) piirtämät mainiot mustavalkopiirrokset. Myös kansi oli Janssonin käsialaa.

Koska Taru Sormusten herrasta suomennettiin toiselle kustantamolle ja toisten suomentajien voimin, henkilöiden ja paikkojen nimet käännettiin monin paikoin eri tavalla. Niinpä esimerkiksi Lohikäärmevuoren hoppelit muuttuivat hobiteiksi ja teoksen päähenkilöstä Kalpa Kassisesta (engl. Bilbo Baggins) tuli Bilbo Reppuli. Tämän vuoksi ne Tolkienin lukijat, joiden ensimmäiset lukukokemukset ovat peräisin WSOY:n kustantamista suomennoksista, saattavat kokea Lohikäärmevuoren varsin vieraana. Monet pitävät sitä kuitenkin itsenäisenä suomennoksena oikein onnistuneenakin.

Kyseessä siis ensimmäinen painos vuodelta 1973 ja se on istunut keräilijän hyllyssä kaikki nämä vuosikymmenet. Kunto on siis hyvä - ei taitoksia, kulumia jne. Ainoa "kauneusvirhe" on kirjakaupan hintalappu takakannessa ja senkin voinee joku uskalikko poistaa liuotinta varovaisesti käyttäen.

Lisäkuvia toimitetaan pyydettäessä.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Hinta nyt:
250 €
Ilmoitus on sulkeutunut 25.11.2022 1:49
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.