Kuvaus

Jaakobin Nikodemuksen ja Tuomaan apokryfiset evankeliumit
Johannes Seppälä (suom.)

ortodoksinen kirkko

Laatikko T1

Alkusanoista
Seuraavaan on otettu kolme apokryfievankeliumia, joista yksi edustaa lähinnä legendoita, taruja, ilman mitään vaateita historiallisesta tai teologisesta totuudesta ja kaksi muuta taas mielenkiintoisella tavalla noudattelee Kirkon tradition sisältöä - olematta silti historiallisesti tarkkoja.

Jaakobin protoevankeliumi
Vaikka Kirkko traditiossaan onkin hyväksynyt tekstin sisältämät tiedot mm. Jumalansynnyttäjän vanhemmista, hänen lapseudestaan, luolasta Jeesuksen syntymäpaikkana jne. oikeiksi, on samalla syytä muistaa, että itse teksti on kuitenkin tuomittu väärennyksenä, sepitelmänä alkuperäistietojen puitteissa. Sitä voitaneen hyvinkin verrata nykyaikaisiin romaaneihin (tai novelleihin), jotka kertovat muinaisista ajoista.

Tästä tekstistä voidaan löytää useittenkin ikonograafisten esitysten sanallinen selitys (enkelin ilmestyminen Joakimille ja Annalle, Jumalansynnyttäjän temppeliinkäyminen, ilmestyspäivän ikonit jne.), ja ne juuri tekevät siitä mielenkiintoisen. Ne osoittavat tavallaan, että nämä "epäraamatulliset" tapahtumat ja tiedot ovat jo varhain olleet tunnettuja.

Nikodemuksen evankeliumi
Teos jakaantuu kahteen selvästi erilliseen osaan, joista ensimmäinen tunnetaan myös nimellä

Pilatuksen teot ja toinen nimellä
Kristuksen laskeutuminen tuonelaan.
Ortodoksisen Kirkon kannalta toinen osa on mielenkiintoisempi, sillä se sisältää paljon sellaista ainesta, mikä tosin ei kanonisesta Uudesta testamentista suoraan ilmene, mutta esiintyy siitä huolimatta selvästi osana Kirkon traditiota. Erityisen mielenkiintoista on huomata, miten se ikoni, joka Idän Kirkon traditiossa yleensä kulkee pääsiäisikonin nimellä (vaikka sen päällekirjoituksena onkin Tuonelaan laskeutuminen), näyttää pitävät tarkastikin yhtä Nikodemuksen evankeliumin kertomuksen kanssa.

Tuomaan evankeliumi
Tämä teksti kuuluu ns. "lapsuusevankeliumien" ryhmään. Koko joukko tällaisia kertomuksia näyttää syntyneen ensimmäisten vuosisatojen aikana, ilmeisesti pääasiassa tyydyttämään uteliaisuutta Jeesuksen lapsuuden suhteen. Kirkko ei kuitenkaan näytä koskaan hyväksyneen niiden sisältöä, siitä on todisteena se, että vastaavaa aineistoa ei löydy hymnografiasta tai ikonografiasta. Voidaankin sanoa, että nämä tekstit sisältävät todellisia legendoita, viehättäviä ehkä, mutta Kirkon kannalta arvottomia.

 


KATSO MYYNTIKOHTEENI

Lähetys Lähetän postin kautta voi myös noutaa

Maksutavat Tilinumero tulee tilauksen yhteydessä jolle voi siirtää, käteinen käy myös  jos esim. noutaa

Paketti hinnat
Posti lähetä paketti
Jos postin osoite on muuttunut
Google posti lähetä paketti

Kirje hinnat
Posti Kirje hinnat
Jos postin osoite on muuttunut
Google Posti kirje hinnat

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 78 vrk 10 h 3 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

14 € Sulkeutuu 78 vrk 10 h 3 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.