Kuvaus

Jäniksen vuosi DVD Draama vuodelta 1977 ohjaus Risto Jarva pääosissa Antti Litja ja Kauko Helovirta. Mainosmies Vatanen (Antti Litja) lähtee työhön vaimonsa nyrpeän ilmeen saattelemana. Työpaikalla esimies sanoo, ettei Vatanen ole ajan uusien haasteiden tasalla. Hänet lähetetään työmatkalle Kouvolaan jossa asiakas valittaa uuden deodorantin mainoskampanjasta. Matkan ja neuvottelun ajan Vatanen on muissa maailmoissa. Kun Vatanen ja valokuvaaja Heinonen jatkavat matkaansa, heidän autonsa törmää jäniksenpoikaan. Vatanen löytää loukkaantuneen jäniksen metsästä ja jää sen vierelle pimenevään iltaan. Keskellä yötä valokuvaaja palaa takaisin huhuilemaan Vatasta, mutta turhaan. Ohjaaja Risto Jarvan viimeiseksi jäänyt elokuva sai aikanaan hyvän vastaanoton. Se oli yleisömenestys jota kehuttiin kilpaa, eikä syyttä. Jäniksen vuosi on kestänyt aikaa erinomaisesti. Tänä päivänäkin se on poikkeuksellisen hieno elokuva, jonka keskeinen sanoma ihmisen ja luonnon välisestä yhteydestä vetoaa kaikenikäisiin. -- ------------------------------------------------------------------- T.20

Katso myös muut kohteeni linkeistä:

Draama

Jännitys

Komedia

Sota ja western

Toiminta

Kauhu

Kotimaiset

Scifi ja fantasia

TV-sarjat

Dokumentit

Lastenelokuvat

Kaukoitä

Musiikki

Urheilu

DVD - Muut

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 53 vrk 5 h 29 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

4,80 € Sulkeutuu 53 vrk 5 h 29 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.