Kuvaus

Päämääräni on lähteä liikkeelle konkreettisista tilanteista, katseesta, visuaalisista järjestyksistä ja katsovan ja katsottuna olevan subjektin problematiikasta. Näiden teemojen käsittelyn avulla pyrin luomaan yhden mahdollisuuden ymmärtää ihmistä osana visuaalista ympäristöä, josta kuvallinen kulttuuri muodostaa vain yhden osan. Katseen toiminnan ymmärtäminen on nähdäkseni kaiken visuaalisen lukutaidon perusta, ja tässä mielessä kirjani on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Katseen voima perustuu ajatukseen siitä, että myös kuvia opitaan lukemaan samalla tavoin kuin kirjoitettua tekstiä – myös kuvilla on oma kielioppinsa ja sanastonsa. Kuvallisuuden ja ylipäänsä visuaalisen kulttuurin lukeminen eroaa kuitenkin perinteisen tekstin lukemisesta monin tavoin. Vaikka monet visuaaliset esitykset, esimerkiksi valokuvat, näyttävät avautuvan katsojalle ikään kuin itsestään, niiden merkityksen muodostumisen mekanismit ja yhteydet erilaisiin visuaalisiin järjestyksiin jäävät kuitenkin usein piiloon. Näiden mekanismien näkeminen – puhumattakaan niiden ymmärtämisestä – vaatii joskus yhtä sinnikästä pakertamista kuin perinteisen lukutaidon oppiminen. Soveltuu oppikirjaksi niille aloille, joilla käsitellään viestintää ja tiedotusoppia, kuvataiteita, identiteettien rakentumista tai ylipäänsä merkitysten syntyä. Teos tarjoaa ajattelun aineksia kenelle tahansa visuaalisesta kulttuurista ja "katseen voimasta" kiinnostuneille: valokuvaajille, graafisten käyttöliittymien suunnittelijoille, graafikoille jne.

Kirjassa alleviivauksia, kulumaa ym. lukemisen jälkeä. ISBN: 9517680856.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 20 h 12 min 28 s
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

5,90 € Sulkeutuu 20 h 12 min 28 s

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.