Kuvaus

Menestyskirjailija Erica Jongin oma elämä on ollut vähintään yhtä värikäs kuin hänen romaaniensa naisten, joista tunnetuin lienee yli 10 miljoonaa kappaletta myydyn Lennä, uneksi -romaanin Isadora Wing.
Viidenkymmenen ikävuotensa kunniaksi Erica Jong luo tässä kirjassa pelottoman katseensa ajassa sekä taakse- että eteenpäin.

Erica Jong on kuvainkaataja, jonka elämään on mahtunut menestystä ja ihailua, mutta yhtä lailla hellittämätöntä työtä ja sitkeää taistelua.
Niinpä hänelle on kertynyt yltäkylläisesti henkistä varaa puhua elämästä suoraan.
Hän kirjoittaa naisena olemisesta, rakkaudesta, seksistä, avioliitosta, äitiydestä, urasta, naisen ja miehen suhteista, naisten asennoitumisesta toisiin naisiin.
Hän kertoo mitä ikääntyminen hänelle merkitsee, miten hän kokee itsensä nyt ja mitä hän tulevaisuudelta odottaa.

Erica Jongin omista kokemuksista kirja laajenee kannanotoiksi siihen mitä hänen ikäluokkansa naiset nopeasti muuttuneiden asenteiden vuoristoradalla ovat joutuneet kokemaan - tai saaneet rikkaudekseen kokea.
Ja miltä tämän päivän maailma näyttää naisen näkökulmasta.

Erica Jong on aikamme kuuluisimpia, värikkäimpiä ja keskusteluimpia kirjailijoita.
Hän on suorittanut akateemisen loppututkinnon pääaineena 1700-luvun kirjallisuus.
Hän on kirjoittanut kuusui maailmanmenestysromaania, seitsemän runoteosta ja muistelmateoksen ystävyydestään Henri Millerin kanssa.
 

Otava 1995, 1p, 463 sivua.
Kovakantinen + kansipaperit.
Kansipaperissa jonkin verran kulumaa.
Ensilehdellä omiste.

Yhdistelen postimaksuja.

Katso myös muut myytävät kirjani.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

2 €
tai
Sulkeutuu 33 vrk 19 h 34 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

2 € Sulkeutuu 33 vrk 19 h 34 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.