Jouko Sihvo (toim.): Inkerinsuomalaisten kohtalo
Kuvaus
Jouko Sihvo (toim.): Inkerinsuomalaisten kohtalo
Inkeriläisten sivistyssäätiö 2007, kovakantinen, 485 sivua
Leonid-poika karkasi kahdesti. Jälkimmäisen karkumatkan tuloksena hänet luokiteltiin "sosiaalisesti vaaralliseksi" yksilöksi. Hän aloitti työuransa Mihailovo-Tsesnakovskajan asemalla sorvaajan oppilaana ja myöhemmin sorvaajana. Näistä oloista Leonid halusi ehdottomasti pois, ja löysi ratkaisun. Hän kirjoitti sotakomissariaattiin pyytäen, että hänet lähetettäisiin vapaaehtoisena rintamalle. Tällöin hänen oli lisättävä ikäänsä kolme vuotta ja salattava erikoissiirtolaistaustansa. Leonid Gildi tuli hyväksytyksi saattuelaivana toimineen sotalaivan miehistöön, laivan, joka mm. kävi USA:ssa. Jouduttuaan ilmiannon vuoksi erotetuksi merisotakoulusta Gildi päätyi taas erikoissiirtolaiseksi Omskin alueelle. Siellä hän aloitti siviiliuransa hevosvoimalla siirrettävän elokuvakoneiston mekaanikkona alkaen tuolloin myös toimia lehtien avustajana. Jo tässä vaiheessa L. A. Gildi aloitti maksuttoman juridisen avunantotyön poliittisten vainojen uhreille...
Teokseen kuuluu myös yli 1400 nimeä käsittävä teloitettujen luettelo.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.