Tuote on myyty käyttäjälle uniomystica hintaan 14 €

Kuvaus

Jukka Rajala Kaita polku Rauli Badding Somerjoen tarina

kirjastopoisto

Paratiisi, Valot, Tähdet tähdet, Fiilaten ja höyläten, Ja rokki soi, Nuori rakkaus, Laivat, Ikkunaprinsessa ja monet muut Rauli Badding Somerjoen (1947–87) levytykset ovat kuuluneet jo vuosikymmeniä suomalaisten suosikkisävelmiin.

Baddingin voi hyvällä syyllä sanoa kuuluvan kevyen musiikkimme raskassarjalaisiin. Vaatimattomissa oloissa Somerolla kasvanut taiteilija tuli ensimmäisen kerran julkisuuteen Jyväskylän kesän 1966 kulttuuriskandaalin yhteydessä. Hän oli merkittävässä roolissa Suomen Talvisota 1939–1940 -yhtyeen julkaisemalla Underground-rock-levyllä ja kohosi vuonna 1973 ennen näkemättömäksi listasuosikiksi Fiilaten ja höyläten -klassikollaan.

Yleisistä trendeistä ja henkilökohtaisista ongelmistaan johtuen Badding katosi 1970-luvun puolivälissä julkisuudesta lähes yhtä nopeasti kuin oli sinne ilmestynytkin, mutta palasi ihailijoidensa iloksi seuraavalla vuosikymmenellä listoille ja lavoille Agents-yhtyeen solistina.

Kaita polku kertoo Baddingin tarinan siten kuin hänen läheisensä, ystävänsä, faninsa ja yhteistyökumppaninsa sen näkivät ja kokivat. Merkittävässä roolissa kirjassa on myös Rauli itse – hänestä tehtyjen lukuisten radio-, lehti- ja tv-haastatteluiden kautta. Oman lisänsä teokseen antavat musiikin ammattilaisten analyysit Baddingin suosituimmista lauluista sekä taiteilijan täydellinen diskografia.

Teoksen kuvamaailma on peräisin yksityiskokoelmista sekä levy-yhtiöiden ja ammattikuvaajien arkistoista.

Laatikko 

 


KATSO MYYNTIKOHTEENI

Lähetys Lähetän postin kautta voi myös noutaa

Maksutavat Tilinumero tulee tilauksen yhteydessä jolle voi siirtää, käteinen käy myös  jos esim. noutaa

Paketti hinnat
Posti lähetä paketti
Jos postin osoite on muuttunut
Google posti lähetä paketti

Kirje hinnat
Posti Kirje hinnat
Jos postin osoite on muuttunut
Google Posti kirje hinnat

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


14 €
Ilmoitus on sulkeutunut 1.5.2024 22:12
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.