Kuvaus

"Unohdettu Waltari on Juri Nummelinin kirja Mika Waltarin harvinaisista teoksista. Teoksen julkaisi BTJ Kustannus Waltarin juhlavuonna 2008.

Esipuheessa Nummelin toteaa Mika Waltarin olevan todennäköisesti Suomen tunnetuin kirjailija. ”Kaikki sellaiset, jotka kirjoja ylipäätään lukevat, ovat lukeneet ainakin yhden tai kaksi Waltarin teosta ja jokainen tietää useita nimeltä ja osaa sujuvasti selittää, mistä niissä päällisin puolin on kyse.” Waltari oli kuitenkin niin tuottelias kirjailija, että hänen tuotantoonsa kuuluu paljon teoksia, joita ei ole luettu pitkään aikaan. Waltari kirjoitti runsaasti myös salanimillä.

Nummelin toteaa, ettei näe mitään syytä, miksi esimerkiksi Waltarin kauhunovellikokoelmaa Kuolleen silmät ei voisi julkaista uudelleen. Waltari itse ei sallinut salanimellä Kristian Korppi kirjoittamansa teoksen uudelleenjulkaisua. Nummelinin mielestä Englannissa, Yhdysvalloissa tai Ranskassa Waltarin kokoluokkaa olevan kirjailijan kaikki vähänkin kiinnostavat tekstit olisi jo moneen kertaan julkaistu uudestaan, varsinkin kun niistä löytää toistuvasti viitteitä kirjailijan tunnetumpaan tuotantoon”.

Nummelin esittelee Waltarin saavutuksia selkeän perusjaon pohjalta. Omat lukunsa saavat proosa, näytelmät, runot, sadut ja tietokirjat - monelle saattaa tulla yllätyksenä, että kaiken puurtamisen keskellä Waltari ehti työstää myös yrityshistoriikkeja sekä materiaalia matkailun edistämiseen."

"Vaikka pieneen sivumäärään on pakattu valtavasti tietoa, Unohdettu Waltari on kokonaisuutena selkeä katsaus kirjallisuuden moniottelijaan." (Turun Sanomat)

Erittäin siisti, lainaamaton KIRJASTON POISTO!!!! leimoineen tarroineen

104

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

12 €
tai
Sulkeutuu 55 vrk 21 h 56 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

12 € Sulkeutuu 55 vrk 21 h 56 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.