KALLION KUNDI EI KUOLE Alpo Ruuth 1p KovaKAnsi NOUTO=OK H+++
Kuvaus
- MYÖS Nouto OK = KÄTEISELLÄ, Sovi TEKSTIVIESTILLÄ
OMISTE
Sidos hieman vinossa
muuten kuin UUSI
Romaani Seppo Saarelasta, jonka elämää Ruuth kuvaa nuoresta pojasta kaikkien tuntemaksi politiikan tekijäksi. Kuten romaanin nimestäkin käy selville, liikutaan Helsingissä. Tarina alkaa Alppilasta Sepon lapsuudenkodista. Ruuth kuvaa upean tarkasti ja tunteella Helsingin Kalliota, Alppilaa ja Sörkkaa sekä helsinkiläistä lähihistoriaa 1950-luvusta eteenpäin.
1960-luvulla Seppo siirtyy politiikkaan ja paikalliskuvauksesta siirrytään luontevasti politiikan ja yhteiskunnan kuvaukseen. Seppo pääsee toimittajaksi Kansan Uutisiin ja Terään ja sitä kautta hän tulee kunnanvaltuutetuksi ja suomalaisen vasemmiston merkkitekijäksi. Sepon ajatusten ja pohdintojen kautta lukija pääsee tutustumaan 1960- ja 1970-lukujen poliittiseen elämään, Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan sekä tapamaan tuon ajan tärkeitä henkilöitä.
Romaani ei suinkaan ole pelkkää politiikkaa tai historiaa. Ruuth kuvaa Kallion keskikaljan ja tupakantuoksuista baarielämää känneineen, sekoiluineen ja naikkosineen huumorilla ja reteesti.
(Laura Norris/ Sanojen aika)
447 sivua ; 22 cm
Kieli
suomi
JulkaistuHelsinki : Tammi 2001
Valmistaja(Jyväskylä : Gummerus)
Lisätiedot
Alpo Ruuth
ISBN
951-31-2196-8 Sidottu kansipaperein (kovakantinen)
MYÖS Nouto = OK (Käteisellä)
Huuda, saat ohjeet automaattisesti meiliisi ja Maksa, siinä kaikki.
Shipping to EU = OK ! In all size.
To other countries ONLY by letter mail
Näitä ei pakko lukea:
Jos haluat useamman: pienet / ohuet niin kysy (kirje koko)
Isot / paljon 7€ Kuluilla = RAJATON määrä Kirjoja ym KPL määrään tai kokoon katsomatta.
Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen
Paketille myös NOUTO = OK
Etsitkö jotain? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:
TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini
Linkit:
- Harrastekirjallisuus
- Kaunokirjallisuus
- Lasten ja nuorten kirjallisuus
- Lehdet
- Lukion oppikirjat
- Muut oppikirjat
- Sarjakuvat
- Tietokirjallisuus
- Muut
- DVD
- Blu-ray
- CD-levyt
- Muut tallenteet
Lähes kaikissa kohteissa on käsittelyn / kuljetuksen jälkiä esim kansissa hankaumaa ym.
Voit kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi jos kaipaat lisätietoa.
Kirjat varastolla, ei kotona.
Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat ISOMMAT viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa.
JOS ON KOVA KIIRE = KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi ARKI päivinä maksun saavuttua (sait palautteen)
Yhteys: Tekstari nopein, meili hidas.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.