Kuvaus

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  DVD-levystä.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!
 

 
 

1. KÄPY SELÄN ALLA. Ohjaus Mikko Niskanen. 1966 Jörn Donner Productions. DVD taskumallisessa pahvikotelossa, uusi. K15. Kesto: 1 h 24 min. Kieli: Suomi. Tekstitys: ruotsi, englanti.

Mikko Niskasen ohjaama 'Käpy selän alla' (1966) on edelleen yksi suomalaisen elokuvan suurimmista yleisömenestyksistä, joka muistetaan myös nuorten näyttelijöiden - Kirsti Wallasvaara, Kristiina Halkola, Pekka Autiovuori ja Eero Melasniemi - hienoista roolisuorituksista. Elokuva voitti kuusi vuoden seitsemästä Jussi-patsaasta. Lisäksi ohjaaja Mikko Niskanen ja leikkaaja Juho Gartz palkittiin henkilökohtaisella valtion elokuvataiteilijapalkinnolla. Kaupunkilaisnuoret Riitta, Santtu, Leena ja Timppa lähtevät maalle lomanviettoon ja leiriytyvät telttoihin järven rannalle. Juro ja vetelehtivä Santtu kyllästyy pian ja haluaa takaisin kaupunkiin, mutta huumorintajuinen ja hyväntuulinen Timppa pelastaa monta tilannetta. Tapahtumat kulminoituvat öisellä tanssilavalla kun kätketty mustasukkaisuus ja todelliset tunteet nostavat päätään. “Nuoruus on kuulemma elämän parasta aikaa, miten helvetin vaikeaa se on sitten vanhana?” jää Timppa ihmettelemään.

”… kuva, musiikki, ihmiset ja miljöö yhdistyvät elimelliseksi elokuvaksi - modernisti ja silti supisuomalaisesti… Siinä juuri on Mikko Niskasen suuri ansio.” - Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat

 

2. LAPUALAISMORSIAN. Ohjaus Mikko Niskanen. 1967 Jörn Donner Productions. DVD taskumallisessa pahvikotelossa, uusi. K15. Kesto: 1 h 25 min. Kieli: Suomi. Tekstitys: ruotsi, englanti.

Lapualaismorsian (1967) -elokuva syntyi Arvo Salon kohua herättäneen Lapualaisooppera-näytelmän pohjalta. Se oli Mikko Niskasen ensimmäinen elokuva edellisvuoden huikean yleisömenestyksen, Käpy selän alla -filmin jälkeen. Elokuvassaan Niskanen käyttää samoja naistähtiä eli Kristiina Halkolaa ja Kirsti Wallasvaaraa, 1960-luvun jälkimmäisen puoliskon merkittävimpiä naisnäyttelijöitä. Yhteiskuntakritiikki, sodanvastaisuus ja nuorisoradikalismi ovat avainsanoja Mikko Niskasen elokuvassa, joka peilaa 60-luvun opiskelijoiden aatemaailmaa. Nuoria yhdistää Ylioppilasteatterin uusi Lapualaisooppera jonka harjoituksissa he tapaavat toisiaan ja väittelevät maailman parantamisesta. Kaiken yhteiskunnallisen kuohunnan keskellä jokaisen on kuitenkin itse löydettävä oma onnensa ja tiensä aikuisuuteen. Elokuvassa on mukana dokumenttijaksoja Ylioppilasteatterin Lapualaisoopperasta sekä mm. vuoden 1967 vapun juhlinnasta Helsingissä, ydinaseiden vastaisesta mielenosoituksesta ja sotilaspassien polttajista. Lapualaismorsian voitti kaksi Jussi-palkintoa. Mikko Niskanen palkittiin parhaasta ohjauksesta, ja Kristiina Halkola parhaana naisnäyttelijänä. Rooleissa: Kristiina Halkola, Kirsti Wallasvaara, Aulikki Oksanen, Pekka Laiho, Pekka Autiovuori, Jukka Sipilä, Heikki Kinnunen.

Lapualaismorsian on moneen suuntaan hakeutuva, lahjakas ja kypsä elokuvatyö.” - Erkka Lehtola, Aamulehti

 

3. ASFALTTILAMPAAT. Ohjaus Mikko Niskanen. 1968 FJ-Filmi Oy, Jörn Donner Productions. DVD taskumallisessa pahvikotelossa, uusi. K15. Kesto: 1 h 15 min. Kieli: Suomi. Tekstitys: ruotsi, englanti.

Asfalttilampaat (1968) perustuu Sakari Haaran samannimiseen romaaniin vuodelta 1959. Elokuva kertoo herkästä rakkaudesta ja elämästä ahdasmielisessä pikkukaupungissa, jossa kaikki poikkeavat yksilöt päätyvät helposti muiden silmätikuksi. Pikkukaupungin kirjastossa työskentelevä maisteri Ville Herman on jo valmiiksi hiukan hullun maineessa, eikä hän sitä itsekään peittele. Veljensä häissä Ville tapaa talonmies Kannisen tyttären, Liisan. Nuoret rakastuvat toisiinsa, mutta heidän onneaan varjostavat kaupunkilaisten ilkeät juorut. Kauppias Törhö on saattanut raskaaksi myyjätär Rebeckan ja antanut sitten tytölle potkut. Kuullessaan Rebeckan kohtalosta Ville sättii kauppiaan, mutta pian kylällä liikkuu huhuja, joiden mukaan Ville on itse syypää Rebeckan raiskaukseen. Liisan isää uhataan potkuilla, jos Liisa aikoo jatkaa seurustelua Villen kanssa. Epätoivoinen Ville alkaa kuulla päässään omituisia ääniä… Rooleissa: Eero Melasniemi, Kirsti Wallasvaara, Pekka Autiovuori, Mirjami Manninen, Paavo Tuominen, Jörn Donner. Elokuvan tunnuskappale on Kaj Chydeniuksen Aulikki Oksasen runoon säveltämä Sinua, sinua rakastan.

Asfalttilampaat on kaunis ja pienimuotoinen miniatyyri, jonka ominaispaino vain kasvaa korkoa korolle: yhtäaikaa hellä ja julma kohtalodraama – monessakin mielessä sukua suomalaiselle kansanlaululle, joka kauneimmillaan soi kuulaassa kesäillassa. – Asfalttilampaat on kiistattomasti eräs kotimaisen valkokankaan kaikkien aikojen koskettavimpia rakkaustarinoita.” – Kari Uusitalo, Hyvinkään Sanomat

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

5 €
tai
Sulkeutuu 103 vrk 4 h 48 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

5 € Sulkeutuu 103 vrk 4 h 48 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.