Kuvaus

Kätkijät

Studio Ghiblin perustajat Hayao Miyazaki ja Isao Takahata suunnittelivat Kätkijöiden filmatisointia legendojen mukaan ensimmäistä kertaa jo 40 vuotta sitten. Hayao Miyazakin käsikirjoitus pohjaa Mary Nortonin Kätkijät-romaaniin, joka ilmestyy uudelleen suomeksi elokuvan kunniaksi. Elokuvan tarina on siirretty 50-luvun Englannista nykypäivien Japaniin. Elokuvan tapahtumapaikkana on omakotialue suuren kaupungin tuntumassa. Seutu muistuttaa yllättävän paljon Ghibli-studion kotiseutua Koganeita Tokion laidalla. Nuori Arietta asustelee perheensä kanssa “inhimalisten” lattialautojen alla. 14 vuoden ikään tultuaan hän pääsee isänsä mukaan lainausmatkalle. Arietta kohtaa tavallisen kokoisen pojan Sho´n. Kätkijöiden ensimmäisen säännön mukaan ikinä ei saisi antaa “inhimalisten” nähdä itseään, mutta Arietta ei voi olla kuuntelematta sydämensä ääntä. Nuorten välillä leimahtaa kiintymys, joka auttaa kumpaakin löytämään paremmin itsensä. Klassinen tarina on täynnä Ghibli-magiaa. Ranskalainen säveltäjä ja laulaja Cecile Corbel on tehnyt ajattoman musiikin sekä kauniin tunnuslaulun, jonka hän esittää itse englanniksi ja japaniksi. Esineiden ja asioiden poikkeukselliset mittakaavat avaavat huvittavia ja jännittäviä perspektiivejä tarinaan.

Ohjaaja:
Hiromasa Yonebayashi

Hieman käytönjälkeä

Katso muutkin kohteeni, myynnissä paljon elokuvia, pelejä puhelimia ym ym. Samoilla kuluilla tulee kaksi elokuvaa / peliä / cd:tä ja 8 euron maksulla enemmänkin tavaraa.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 82 vrk 22 h 29 min
Myyjä edellyttää ostajalta tunnistautumista.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

1,80 € Sulkeutuu 82 vrk 22 h 29 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.