Kuvaus

2003, 1p, AJATUS, sidottu kovat kannet kansipaperein, 175 sivua.

Albina Palmqvistin sivistyskodissa Helsingissä Fabianinkadun Pohjois-Esplanadin kulmassa Aleksis Kivi oli saanut jo kouluaikana lämpimän vastaanoton perheen nuorimman pojan Edmundin ystävänä. Aleksis Kivi haki talon kirjastosta ja Albinan omasta yksityiskokoelmasta tuhkatiheään kirjoja.

Psykiatri ja lääkäri Anja Kauppala kertoo elävästi Aleksis Kiven rakastetun Albinan elämänvaiheista niin Helsingissä, Kööpenhaminassa, Kristiinankaupungissa, Viipurissa kuin Nurmeksessakin. Hän myös vertaa kirjailijan naissuhteita kirjailijan teosten kertomuksiin löytäen taustalta kirjailijan omakohtaisia kokemuksia. Veljelleen Albertille Kivi oli kerran sanonut, että Kihlauksessa on minun friiaksiani.

Albina oli toisten lähestyttäväksi ja ymmärtämäksi yhtä ongelmallinen kuin Aleksis Kivi itse. Hän oli harvinaisen paljon lukenut, monin tavoin lahjakas, musikaalinen ja taiteellinen sekä älykäs keskustelija.

Albinan kerrotaan olleen erittäin ystävällinen, jopa avoin tutuille, mutta vieraille varautunut ja helposti vetäytyvä.

Useita vuosia myöhemmin Albina Palmqvist oli eräälle ruotsinkieliselle toimittajalle (Jonatan Reuter) puheen käännyttyä Aleksis Kiveen sanonut hiljaisesti käynnin lopussa kuin itsekseen puhuen: Jag kunde ej handla annorlunda (En voinut toimia toisin.) Vasta myöhemmin kävijä oli ymmärtänyt lauseen sisällön, että Albina oli tarkoittanut sillä Kiven kosintaa (giftermålsanbud).

Albina Palmqvist kuoli vuonna 1903, ja hänet haudattiin Hietaniemen vanhalle hautausmaalle Helsingissä.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 30 vrk 21 h 21 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

7 € Sulkeutuu 30 vrk 21 h 21 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.