Kuvaus

 

 

Kaksi vuotta sitten suomeksi ilmestynyt Ennen maanjäristystä voitti vuonna 2005 Runebergin palkinnon. Teoksessa venäläinen palomies-sumopainija kertoi junamatkan aikana elämäntarinansa venäläiselle Suomeen muuttaneelle kirjailijalle. Kirjeitä Japanista on itsenäinen jatko Ivan Demidovin tarinalle, kirjeromaani, jossa suomenruotsalaiseen kulttuuripiiriin kotiutunut kirjailija Iraida ja Japanissa asuva Ivan vaihtavat kirjeitse tuntemuksiaan. Kumpikin on alun perin venäläinen, vieras asumassaan maassa. Ivan on menettänyt sumopainijan asemansa, mennyt järkiavioliittoon, köyhtynyt ja joutunut perheineen asumaan appivanhempiensa luokse. Hän ottaa tyynesti vastaan kohtalon koettelemukset ja ihmettelee Iraidan valituksia ja epäviihtymystä. Kirjeenvaihdon jatkuessa Ivanin elämässä tapahtuu muutoksia, hän saa ympärilleen rakastamiaan ihmisiä ja kohtaa lämpöä ja arvostusta, joiden myötä myös vierauden tunne alkaa haalistua. Samaan aikaan Iraida on turhautunut suomenruotsalaisissa ympyröissä, mutta Ivanin hyvyys ja elämänviisaus ei voi olla vaikuttamatta niin Iraidaan kuin lukijaankin.

  • [Takakirves - Tokyo] 
  • Nimeke:Kirjeitä Japanista / Zinaida Lindén ; käsikirjoituksesta suomentanut Jaana Nikula.
  • Kieli:suomi
  • Julkaistu:Helsingissä : Gummerus, 2007
  • Painettu/Valmistettu:(Jyväskylä : Gummerus Kirjapaino)
  • Ulkoasu:286 s. ; 21 cm.
  • Alkuteoksen kieli:swe
  • ISBN:978-951-20-7523-2 (sid.)

 

  • Huuda, saat ohjeet automaattisesti meiliisi ja Maksa, siinä kaikki. 

     

    Shipping to EU = OK ! In all size.

    To other countries ONLY by letter mail 

     

    Näitä ei pakko lukea:

    Jos haluat useamman: pienet / ohuet niin kysy (kirje koko)

    Isot / paljon  7€  Kuluilla  =  RAJATON määrä Kirjoja ym KPL määrään tai kokoon katsomatta.

    Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen

    Paketille myös NOUTO = OK 

     

    Etsitkö jotain? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:

    TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini

    Linkit:

  • Harrastekirjallisuus 
  • Kaunokirjallisuus 
  • Lasten ja nuorten kirjallisuus 
  • Lehdet 
  • Lukion oppikirjat 
  • Muut oppikirjat 
  • Sarjakuvat 
  • Tietokirjallisuus 
  • Muut 
  • DVD 
  • Blu-ray 
  • CD-levyt 
  • Muut tallenteet
  • Lähes kaikissa kohteissa on käsittelyn / kuljetuksen jälkiä esim kansissa hankaumaa ym. 

    Voit kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi jos kaipaat lisätietoa.

    Kirjat varastolla, ei kotona.

    Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat ISOMMAT viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa. 

    JOS ON KOVA KIIRE =  KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi  ARKI päivinä maksun saavuttua (sait palautteen)

    Yhteys: Tekstari nopein, meili hidas.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 48 vrk 6 h 59 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

3,70 € Sulkeutuu 48 vrk 6 h 59 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.