Kuvaus

käyttämätön kotimainen postikortti taidekortti tekstikortti ystävänpäiväkortti / taiteilija Marleena Ansio / Ansio Oy

huuto koskee yhtä korttia, ilmoita minkä näistä valitset: 

  • Luopuminen 828 valkoinen lintu pikkulintu kyyhkynen orvokkikehys pitsireuna keltaisella pohjalla teksti Elämä on yhtä luopumista. Luopumista eilisestä, luopumista kaikesta, kaikesta, jonka luulimme omistavamme. Luopumisen kautta taivas tulee jotenkin lähemmäksi, alemmaksi ja todellisemmaksi. Todellisemmaksi tulee myös elämän lahja, todellisemmaksi tulee se, että kaikki oli ja yhä on lahjaa. / hieman reuna- ja kärkikulumaa
  • Jaksaminen 829 orvokkikehys pitsireuna vaaleansinisellä pohjalla teksti Tänään voi olla tarpeeksi jo se, että jaksamme ajatella huomisesta alkavan uuden alun elämässämme. Se ei olekaan vähän, vaan paljon! Paljon siksi, koska tänään on niin vähän voimia, mutta jaksamme uskoa huomiseen. / yläosassa naarmuja, kulmataitteet
  • Sininen kukka 760 lemmikki lemmenkukka teksti Elämässä, mustien tunnelien läpi kulkemisen hintana voi olla korvaamattomalta tuntuva menetys. Mutta kun jälleen pääsemme valoon saamme huomata elämänarvojen muuttuneen ja silloin kristallisoituu elämän tarkoitus. / hieman säilytyskulumaa
  • Vanamot 644 toivotus teksti Toivon että niin kuin metsäiset polut, polkumme taas joskus kohtaavat ja kaikki kauneus sen varrella ilahduttaisi sinua, sen hiljaisuus sinua hoitaisi sen raikkaus sinua virkistäisi
  • Orvokit 1534 kukka orvokki kielo kukkareunus teksti Ole turvallisella mielellä. Sinusta pidetään huolta. Kaikki asiasi järjestyvät, kun aika on! / reuna- ja kärkikulumaa

Erityisesti kortteja löytyy niin keräilijälle kuin ystäviään muistavalle. Käytä tarkennetun haun hakusanoina esim. Ansio ja Sinuhe59 (myyjän nimimerkki).
Tutustu laajaan valikoimaani!

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 49 vrk 11 h 26 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

1,50 € Sulkeutuu 49 vrk 11 h 26 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.