Kuvaus

Toimitus Kulut SISÄLTYY HINTAAN Suomessa = 0€

  • Huuda, saat ohjeet sekä tili no Automaattisesti meiliisi sitten vain Maksat, siinä kaikki. 
  •  
  • Toimitus = Kun sait palautteen on maksu kuitattu : Arkena - Lähettäminen tapahtuu yleensä samana tai lähi arkipäivinä.
  • Jos Kiire - KYSY ENNAKKOON
  • Profiilssani ajankohtaista tietoa
  • Ongelmia ? Tekstari nopein ! Meilit tulee vain koneelle.

 

HUOM Erittäin siisti. KP= Kirjaston poisto kirja,  muovitettu, leimoja ym,

Kotiteollisuus : munasillaan ja muutenkin

Kotiteollisuus kuvissa vaatteet yllä ja ilman, Hynynen kertoo kaiken kuvien takaa.

Mika Vuoto on tallentanut kameroineen Kotiteollisuus-yhtyettä 2000-luvun alusta alkaen. Tapahtumia on seurannut myös Jouni Hynynen, joka kertoo omintakeisen sarkastiseen tapaansa elämästä kameran ja palvovan yleisön edessä. Tarinat kuvia takaa.

Vuodon työ Kotiteollisuuden kanssa alkoi yhtyeen läpimurtolevystä Helvetistä itään, jonka kannen hän kuvasi Tavastia-klubin takahuoneessa toukokuussa 2003. 

Muutamaa vuotta myöhemmin hän kuvasi promomateriaalia 11-albumia varten.

"Levy-yhtiö toivoi, että emme kuvaisi tällä kertaa ollenkaan uskonnollista kuvastoa, emmekä olisi kännissä. Teimme ainoan mahdollisen ratkaisun: ostimme helvetillisen määrän viinaa ja suuntasimme hautausmaalle. Samalla tsekkasimme myös Speden ja Akseli Gallen-Kallelan haudat, mutta ei niitä voinut tietenkään kuvata. Ne ovat pyhiä paikkoja. Kunnioittavat muistoryypyt toki otimme."

- Jouni Hynynen

Kotiteollisuus on yksi Suomen suosituimpia rock-yhtyeitä ja Jouni Hynynen paitsi bändi laulaja-kitaristi myös menestynyt kolumnisti ja kirjailija. Jari Sinkkonen (rummut) ja Janne Hongisto (basso) ovat Hynysen taisteluparit yhtyeessä.

Mika Vuoto on Kotiteollisuuden hovikuvaaja.

Muut nimekkeet

Munasillaan ja muutenkin

Ulkoasu

136 sivua : RUNSAASTI kuvitettu ; 22 cm

720 g

Kieli

suomi

Huomautukset

Kuvat: Mika Vuoto, teksti: Jouni Hynynen.

JulkaisijaHelsinki : Johnny Kniga, © 2015

yhtyeet 

heavy metal 

muusikot 

Mika Vuoto & Jouni Hynynen

ISBN 978-951-0-41223-7 sidottu, kovakansi

 

Etsitkö jotain ? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:

TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini

 

LINKIT myytäviin Kohteisiini

 valitse kohdasta osasto niin ei tarvitse kahlata kaikkia läpi:

DVD 

CD-levyt 

 

KAIKKI ilmoitukset 

    Lähes kaikissa kohteissa on enenmän tai vähemmän käsittelyn / kuljetuksen / varastoinnin jälkiä, lähinnä kansissa.

    Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat ISOMMAT viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa. 

    PROFIILI

    Näytä lisää Näytä vähemmän

    Osta heti

    Sulkeutuu 93 vrk 4 h 2 min
    Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

    Osta heti

    Lisätiedot

    Maksaminen ja toimitus

    Hintaehdotukset

    12 € Sulkeutuu 93 vrk 4 h 2 min

    Myyjän muut ilmoitukset

    Katso lisää

    Kysymykset

    Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
    Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.