Kummisetä osa III DVD
Kuvaus
UUsi ja muoveissa, suomiprintti.
Kummisetä osa III on vuonna 1990 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen rikoselokuva, jonka ohjasi ja tuotti Francis Ford Coppola. Elokuva on Coppolan ja Mario Puzon käsikirjoittaman Kummisetä-trilogian päätösjakso. Elokuvan pääosissa esiintyvät Al Pacino, Diane Keaton, Talia Shire ja Andy García. Toisin kuin aiemmat kaksi osaa, kolmas elokuva ei perustu Mario Puzon alkuperäisromaaniin.
Elokuvan teon kustannusten suhteellinen nousu näkyy selvästi elokuvan budjetin kasvussa, nyt käytettiin 54 miljoonaa dollaria. Pelkästään Pacinon viiden miljoonan dollarin korvauksella olisi melkein voitu tehdä ensimmäinen osa 18 vuotta aikaisemmin.
Elokuva oli julkaisunsa yhteydessä suuri taloudellinen ja arvostelumenestys.
Näyttelijät
Andy Garcia … Vincent Mancini-Corleone
Näyttelijävalinnat
Al Pacino, Diane Keaton ja Talia Shire olivat jälleen mukana. Uusin tähtinä nähtiin Michael Corleonen tytärtä Marya esittänyt Sofia Coppola, ohjaajan tytär, sekä Michaelin veljen Sonnyn aviotonta poikaa esittävä Andy García.
Palkinnot
Kummisetä osa III -elokuva oli ehdolla seitsemään Oscar-palkintoon muun muassa kategoriassa paras elokuva, mutta ei voittanut yhtäkään. Se on ainoa Kummisetä-sarjan elokuva, joka ei voittanut Oscar-palkintoa, ja samalla ainoa sarjan elokuva, josta Al Pacino ei saanut Oscar-ehdokkuutta roolistaan Michael Corleonena. Sen sijaan Andy García nimettiin ehdokkaaksi parhaasta miessivuosasta.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.