Kuvaus

[W0916] 

KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI

Kuvanmukainen, OK iskussa oleva nidottu painos KUNINGATAR NOORIN / Elämänkertojen ystäville.

Kuningatar Noor: Uskomaton elämäni

Kuningatar Noor kertoo kirjassaan Uskomaton elämäni (Leap of Faith: Memoirs of an Unexpected Life) rehellisesti vaikeuksista, joita hän joutui aluksi kohtaamaan kuninkaallisen hovin nuorikkona. Kuninkaan rooli kansainvälisenä valtiomiehenä asetti rajoituksensa perheen yksityiselämälle. Hän kertoo myös kamppailustaan luoda ura humanitaarisen työn tekijänä ja työstään maansa hyväksi.

Kirja tarjoaa muotokuvan kuningas Husseinista ja hänen elinikäisistä rauhanponnisteluistaan Lähi-idässä. Samalla se valottaa Yhdysvaltain ja arabikansojen väliin kasvavaa kuilua. Husseinin rauhanrakentajan työ tuotti palkitsevia tuloksia kuten arabien kasvavan yhteenkuuluvuuden ja rauhansopimuksen Israelin kanssa. Toisaalta tuli myös pahoja takaiskuja kuten Persianlahden sota ja Israelin pääministerin Rabininin murha. Muistelmateos ilmestyi suomeksi maaliskuun lopussa Leena Nivalan suomentamana ja Otavan kustantamana ja samanaikaisesti myös Yhdysvalloissa, Englannissa, Saksassa ja Hollannissa sekä ensi syksynä Espanjassa ja Puolassa.

Suomentanut Leena Nivala

Nidotun laitoksen 2. painos

Otavan kirjapaino Oy - Keuruu 2004

VOITTOHUUTO ja PK.  1.80e TILILLE ja TUOTE POSTIIN.  

PK.  on viitteellinen ja se veloitetaan ostohetkellä POSTIN / MATKAHUOLLON hinnaston mukaan [Kumpi vain on halvempi]. POSTI vain tuntuu nostavan hintoja niin tiheään, että kohteessa saattaa olla jo huudon päättyessä "vanha Postitus hinta" :-Edelliset korotukset olivat: 02/16, 02/15, 01/14, 06/13 ja 10/12

PS. Valitettavasti en ole ennustaja, enkä ole myöskään Postissa töissä,  joten en voi tietää noista korotuksista ennakkoon, mutta  pyrin silti  aina pitämään tiedot ajantasalla, mutta minulla on vaan niin paljon kohteita myynnissä, että ei toivoakaan aina korotusten tullen päivittää tietoja ajantasalle, siinä menisi nääs päiviä / viikkoja.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

2,50 €
Sulkeutuu 58 vrk 13 h 1 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

2,50 € Sulkeutuu 58 vrk 13 h 1 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.