Kuvaus

 

Peter Høegin esikoisromaani ja häikäisevän kirjailijauran aloitus, joka saa lukijat haltioihinsa Mahtava, kirjava ja poimuileva kuvakudos ajasta ja epäajasta Tanskassa (noin vuodesta 1520 vuoteen 1989). Romaanin ensimmäisessä jaksossa Høeg esittelee neljä henkilöä, jotka ovat syntyneet tämän vuosisadan alussa. Seuraavissa jaksoissa heidän kohtalonsa kietoutuvat yhteen: Carl Laurids, joka tekee omaisuuksia ihmisten unelmilla ja painajaisilla, tapaa Amelien ilmapallolennolla; Anna taas kohtaa Adoniksen teatterin näyttämöllä, merta esittävän hulmuavan pressun alla. Edellisestä liitosta syntyy 1920-30-luvun Kööpenhaminaan menestyvä, elämästään nauttiva porvarisperhe, jälkimmäisestä taas köyhälistöperhe, jonka ainoa keino välttyä vajoamasta pohjamutiin on epätoivonen siivoaminen. Näiden perheiden vesat, Carsten ja Maria, ovat tietenkin jo lähtökohdiltaan täysin erilaiset, mutta aikanaan hekin kohtaavat ja perustavat perheen. Peter Høeg (s. 1957) on kiistatta tanskalaisen nykykirjallisuuden suurin nimi. Paitsi kirjailija hän on myös kirjallisuuden maisteri, balettitanssija, miekkailija ja näyttelijä. 1988 hän julkaisi esikoisromaaninsa Kuvitelma 20. vuosisadasta ja hänen kolmannesta teoksesta Lumen taju tuli kohta ilmestyttyään kansainvälinen sensaatio.

  • Kuvitelma 20. vuosisadasta : Tanskan unelmien historia / Peter Høeg ; suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen.
  • Kieli: suomi
  • Julkaistu: Helsinki : Tammi, [2015]
  • Painettu/Valmistettu: (painettu EU:ssa)
  • Ulkoasu: 505 sivua ; 18 cm
  • Sarja: Keltainen pokkari ; 82
  • Huomautus: Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1997.
  • Alkuteoksen kieli: dan
  • ISBN: 978-951-31-8265-6 nidottu

 

TAkakanessa aavistus painannetta kuljetuksesta tms

 

 

Muut Keltainen Kirjasto Kirjani KK

  • Huuda, saat ohjeet automaattisesti meiliisi ja Maksa, siinä kaikki. 

     

    Shipping to EU = OK ! In all size.

    To other countries ONLY by letter mail 

     

    Näitä ei pakko lukea:

    Jos haluat useamman: pienet / ohuet niin kysy (kirje koko)

    Isot / paljon  7€  Kuluilla  =  RAJATON määrä Kirjoja ym KPL määrään tai kokoon katsomatta.

    Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen

    Paketille myös NOUTO = OK 

     

    Etsitkö jotain? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:

    TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini

    Linkit:

  • Harrastekirjallisuus 
  • Kaunokirjallisuus 
  • Lasten ja nuorten kirjallisuus 
  • Lehdet 
  • Lukion oppikirjat 
  • Muut oppikirjat 
  • Sarjakuvat 
  • Tietokirjallisuus 
  • Muut 
  • DVD 
  • Blu-ray 
  • CD-levyt 
  • Muut tallenteet
  • Lähes kaikissa kohteissa on käsittelyn / kuljetuksen jälkiä esim kansissa hankaumaa ym. 

    Voit kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi jos kaipaat lisätietoa.

    Kirjat varastolla, ei kotona.

    Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat ISOMMAT viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa. 

    JOS ON KOVA KIIRE =  KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi  ARKI päivinä maksun saavuttua (sait palautteen)

    Yhteys: Tekstari nopein, meili hidas.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 104 vrk 20 h 37 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

4,70 € Sulkeutuu 104 vrk 20 h 37 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.