Langenneet Enkelit - DVD
Kuvaus
Langenneet Enkelit (DVD)
Alkuperäisnimi: Falling Angels
1960-luvun lopulla Kanadassa asuvat Fieldien perheenjäsenet elävät kaikki murroskauttaan. Perheen kolme teini-ikäistä tytärtä kohtaavat maailman tyystin eri tavalla kuin vanhempansa – uutena aikana, sukupolvikuilun toisella puolella. Heille aika on itsensä löytämisen, vapaan rakkauden, rohkean musiikin, kapinoinnin ja psykedeelisten huumeiden taistelukenttäää. Sen sijaan perheen isälle, Jim Fieldille, taistelu käydään ydinvarustelun ja kylmän sodan ohjeet sekä uhkakuvat mielessä pitäen: tarvittaessa omalla pihalla, omassa bunkkerissa, patriotismiin perustuen.
Jimin aviopuoliso, Mary, on hukuttanut elämänsä nousut ja laskut aikaa sitten viinaan, alkoholisoituen pahasti. 60- ja 70-lukujen vaihde ja vivahteet heijastuvat jokaiseen Fieldin perheessä eri tavoin, silti kaikkiin selvät jäljet jättäen. Heidän on löydettävä itsensä uudelleen – yksin. Mutta samalla heitä kaikkia sitoo yhteinen synkkä salaisuus.
Kirjailija Barbara Gowdyn samannimiseen romaaniin perustuva Langenneet enkelit on intensiivinen ja koskettava, kuvattua ajanjaksoa uskollisesti toteutuksessaan kunnioittava draama. Romaanin tavoin elokuvan mielenkiinto ja voima on varsin erityyppisissä ja moniulotteisissa henkilöhahmoissa. Muun muassa kaksinkertainen Oscar-ehdokas, veteraaninäyttelijätär Miranda Richardson (Damage, Sleepy Hollow, Tunnit) Marynä ja nouseva tähti, Katharine Isabelle (Ginger Snaps I-III, Freddy vs. Jason) kapinoivana Louna häikäisevät.
Alkuperäinen Ensi-ilta
2003
Ohjaus
Scott Smith
Käsikirjoitus
Barbara Gowdy
Esta Spalding
Näyttelijät
Miranda Richardson
Callum Keith Rennie
Katharine sabelle
Kristin Adams
Monte Gagne
Mark McKinney
Carman Fielding
Courtney Goodison
Melissa Brown
Kesto: 100 min
Tekstitys: Suomi, Ruotsi
R2
K-11
Suomijulkaisu
uusi (muoveissa)
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.