Kuvaus

Lars Görling: 491. Suomentanut Auli Lipponen. 1965 Kirjayhtymä. 311-sivuinen sidottu kirja, kansipaperin reunoissa kulumaa ja repeämiä, itse kirja ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

491 (1965; 491 1962). Lars Görlingin läpimurtoromaanin nimi selittyy siitä, ettei ole annettava anteeksi seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän – ja vieläkin enemmän. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Tukholmaan ja sen nuorison ongelmiin. Alun hiljainen protesti yhteiskuntaa vastaan saa vähitellen yhä kärjiste-tympiä muotoja, kunnes se lopulta purkautuu eri väyliä myöten voimakkaana kritiikkinä ymmärtämättömiä ihmisiä ja tunteetonta muodollisuuksista kiinni pitämistä kohtaan. Kirjan minäkertoja on Nils Nilsson, Nisse. Maaliskuussa 1953 slurkit tuovat kuusitoistavuotiaan Nissen Asiallisen Tutkimuksen nuorisokotiin, jossa muista kuudesta Tsingis ja Toukka olivat iältään viisitoista, Suhari, Egon ja Kala kuusitoista ja Lahtari oli juuri täyttänyt seitsemäntoista.

"Ruotsissa ensin kirjana ja sitten filminä kiihkeää väittelyä herättänyt, poikkeusnuoria ja nuorisorikollisia kuvaava ryhmäromaani, josta tekijä kasvattaa väkevän syytöksen ihmisten ymmärtämättömyyttä ja kylmää jähmeyttä vastaan ja vetoaa anteeksiantoon, joka olisi näille poikkeusnuorille suotava ainakin 491 kertaa. Yleistä vakuuttavuutta ja todistusvoimaa tässä vähentää mielestäni se, että yhteisasuntolassa asuva ruoka- ja asuntopalkalla sosiaaliseen nuorisotutkimukseen osallistuva nuorukaisryhmä kuvataan lahjakkaan, mutta perusolemukseltaan sosiaalisen nuorukaisen näkökulmasta räikein ja hyökkäävin äänensävyin, jolloin lukija menettää ainakin osan ymmärtämistahtoaan ja varautuu kriittiseksi syytösten yksipuolisuuden suhteen. Romaanin ansioita ei meillä ole sanottavasti ylistetty, mutta sen sijaan paheksuttu kustantajan muutaman sivun poistoa, joka on kohdistunut lähinnä perverssien kohtausten poistamiseen – ennakkosensuurin peikko jälleen! – kirja näistä kuvottavimpien kohtien poistoista tuskin kärsii, sillä onhan noita vielä jäljelläkin. Omasta puolestani jäin romaanin suhteen viileäksi." – Kerttu Manninen, Arvosteleva Kirjaluettelo

Lars Görling (1931 Stockholm – 1966 Stockholm) oli ruotsalainen kirjailija, ohjaaja ja käsikirjoittaja. Jo yhden tv-näytelmän, yhden radiokuunnelman ja kahden romaanin jälkeen Görlingiä pidettiin Ruotsin nimekkäimpiin kuuluvana kirjailijana. Erityiseen julkisuuteen hän nousi sen jälkeen kun hänen romaanistaan 491 tehty saman-niminen elokuva (1964, ohj. Vilgot Sjöman) joutui sensuurikeskustelun kohteeksi. Lars Görlingin teokset: Triptyk (1961), 491 (1962), Hela apparaten (1964), Leva länge (1964), Sommarlek (1968), Amorin med avslaget huvud (1969), En lans för godheten (1986). Teoksista on suomeksi ilmestynyt romaani 491 (1965; 491 1962).

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 16 vrk 21 h 40 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

5 € Sulkeutuu 16 vrk 21 h 40 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.