Kuvaus

Kaurismäen ohjaama elokuva.
Klassikko. 1989.
Kyyneleet silmissä katsotaan.

Leningrad Cowboys Go America on Aki Kaurismäen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva vuodelta 1989. Elokuvan tarinan ovat luoneet Sakke Järvenpää, Mato Valtonen ja Kaurismäki. Se kertoo Leningrad Cowboys -yhtyeen matkasta Yhdysvaltojen kautta Meksikoon managerinsa Vladimirin (Matti Pellonpää) johdolla. Leningrad Cowboys Go America oli ensimmäinen Kaurismäen elokuva, joka kuvattiin suurimmaksi osaksi ulkomailla. Elokuva menestyi ulkomailla paremmin kuin Suomessa: Saksassa se sai yli 200 000 katsojaa ja muodostui siellä suoranaiseksi kulttielokuvaksi. Elokuvan myötä myös Leningrad Cowboys -yhtye sai mainetta nimenomaan Saksassa. Elokuvan soundtrack-albumi julkaistiin vuonna 1989. Suomessa elokuvan näki 26 426 maksanutta katsojaa. Saksan lisäksi elokuva myytiin ulkomaille Ruotsiin, Britanniaan, Ranskaan ja Japaniin.

Tutkija Silja Partasen mukaan Leningrad Cowboys Go America on Aki Kaurismäelle tyypillinen road movie -elokuva, jossa autolla ja sillä matkustamisella on keskeinen osa.

Aki Kaurismäen tuotannossa Leningrad Cowboys Go America aloitti "Leningrad Cowboys -trilogian", joka jatkui Leningrad Cowboys -yhtyeen Helsingin Senaatintorilla syksyllä 1993 järjestämän suurkonsertin taltioinnilla (Total Balalaika Show) ja vuonna 1994 Leningrad Cowboys Meet Moses -elokuvalla.

Arvioita

Elokuvakriitikko Helena Ylänen kirjoitti Helsingin Sanomissa, että Leningrad Cowboys Go America oli "Aki Kaurismäen hyvin omalaatuinen elokuva ja kaikista hänen filmeistään puhtaimmin vain sitä miltä näyttää, eikä mitään muuta". Yläsen mielestä elokuva oli kunnianosoitus Kaurismäen ja hänen luottokuvaajansa Timo Salmisen yhteistyölle. Kalevan Sauli Pesonen piti Kaurismäen uutuutta täysin sisäpiirin elokuvana: "Pieneen Suomenmaahamme mahtuu monia ihmeellisyyksiä, elokuvamaailmaankin. Yksi niistä on Kaurismäen veljesten nauttima suunnaton arvostus: tekevät veljekset miten huonoja elokuvia hyvänsä, aina niille löytyy ymmärtäjänsä. Kaurismäkien ymmärtämisestä ja ihailemisesta on tullut muoti-ilmiö."

Aki Kaurismäki sai Leningrad Cowboys Go America- ja Tulitikkutehtaan tyttö -elokuvista yhteisesti 400 000 markan arvoisen elokuvatuotannon laatutukipalkinnon.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 106 vrk 2 h 27 min
Myyjä edellyttää ostajalta tunnistautumista.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

12 € Sulkeutuu 106 vrk 2 h 27 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.