Kuvaus

Myyn pois uudemman koneen alta hyvin palvelleen Thinkpadin. Tukevaa tekoa oleva business-sarjan kone, soveltuu hyvin opiskelu-, työ- tai kotikäyttöön. Hankin tämän aikoinaan omia opiskelujani varten. Tätä ei pelottanut kantaa päivittäin repussa kouluun ja esseiden kirjoittelut ja koodailut hoitui hyvin. Päädyin noin vuoden käytön jälkeen ostamaan sitten vielä kuitenkin tehokkaammaan koneen ja nyt tämä joutilaana myyntiin. Rungossa ei ole oikeastaan lainkaan mitään näkyviä käytön jälkiä. Kansi on alumiinia ja muu runko lasikuituvahvistettua muovia. Ei ihan yhtä jykevä kuin perinteiset T-sarjan Thinkpadit, mutta hyvin lähellä. Pohjan saa koneesta auki jokusen ruuvin irroittamalla, eli suhteellisen näppärästi.

Koneessa on Thinkpadien tapaan paljon mekaanista kestävyyttä ja legendaarinen näppäimistö trackpoint-hiirellä. Akunkesto riittää omassa käytössä hyvin yhden työ/koulupäivän verran ja kone latautuu nopeasti Quickchargea tukevan USB-C laturin kautta, jolla laitailee myös samalla uudemmat älypuhelimet. Erikoisuutena koneessa on alkujaan erillisenä ostettu 3 vuoden mittainen onsite-takuulaajennus, eli mekaaniset viat tullaan korjaamaan seuraavana työpäivänä esim. kotiin tai työpaikalle. Lisäksi tämä takuulaajennus sisältää yhden akunvaihdon takuun 2. tai 3. vuoden kuluessa jos akun kunto muuttuu huonoksi.

Tekniset tiedot:

Näyttö: 13,3" Full HD (1920 x 1080) IPS-näyttö
Suoritin: Intel Core i5-8250U (1,6 - 3,4 GHz, 4 ydintä, 6 Mt, 15 W, Hyper-Threading)
Piirisarja: integroitu suorittimeen
Muisti: 16 Gt (2x8) DDR4 2400 MHz (laitoin Kingstonin lisämuistin koneeseen)
Kiintolevy: 256 Gt SSD (M.2 PCIe NVMe Opal2)
Näytönohjain: integroitu Intel UHD Graphics 620
Ääni: Dolby Advanced Audio, stereokaiuttimet, kaksoismikrofoni
Verkko-ominaisuudet: Gigabit Ethernet (tarvii erillisen ThinkPad Ethernet Extension -adaperin, saat sen kaupan päälle [lisävaruste]), WiFi 802.11ac (2x2), Bluetooth 4.1
Optinen asema: ei
Webkamera: 720p
Turvaominaisuudet: Lukkoliitäntä, TPM 2.0 -turvasiru (TCG-sertifioitu), sormenjälkilukija
Liitännät: 2x USB-C (USB 3.1 Gen1), 2 x USB 3.1 Gen1, HDMI 1.4b, Ethernet extension, kuulokemikrofoni, muistikortinlukija (MicroSD)
Syöttölaitteet: Taustavalaistu ja roiskesuojattu näppäimistö, kosketuslevy ja tappiohjain
Ohjelmisto: -
Akku: 45 Wh Li-Ion, kesto jopa 16 tuntia
Virtalähde: 65 W USB-C (RapidCharge)
Käyttöjärjestelmä: Windows 10 Pro 64-bit
Paino: n. 1,46 kg
Mitat: 321,8 x 224,2 x 18,8 mm
Takuu: 36 kk NBD Onsite (akku 3 vuotta, vakiona 1 vuosi)

Onsite-takuu voimassa 25.7.2021 asti, mukaan täydelliset kuitit Verkkokauppa.comista joka ostokselle (kone, lisämuisti, takuulaajennus ja Ethernet-adapteri).
Yhteishinta tälle kaikelle oli ostohetkellä 1100e. Koneen alkuperäinen pakettikin on vielä tallessa.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

650 €
Sulkeutuu 6 vrk 15 h 43 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

650 € Sulkeutuu 6 vrk 15 h 43 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.
8.10. klo 23:55
Kysymys poistettu.