Littorin, Haapanen, Villanen: Korkojen kera
Kuvaus
Korkojen kera : matka oman talouden hallintaan
Pauliina Littorin, Marja-Leena Haapanen, Jaana Villanen
Korkojen kera - Matka oman talouden hallintaan -teos on suunnattu naisille, joille sijoittamisen, korkojen ja marginaalien maailma jää usein kaukaiseksi - jopa vieraaksi - ja joilla ansainta on monesti miehiä heikompaa. Tietämättään naiset ovat kuitenkin suuria sijoittajia ja vaikuttavat siihen, millainen maailma on, sillä he tekevät suurimman osan perheen ostopäätöksistä, ja näin vaikuttavat siihen, mitkä yritykset jäävät henkiin ja mitkä häviävät. Tekemällä valinnan jonkin asian puolesta toimimme näin sijoittajina, ja muokkaamme maailmaa pala kerrallaan oman arvokuvamme kaltaiseksi.
Teos avartaa sitä, kuinka kodin arvoesineiden lisäksi myös kulutushyödykkeet voivat säilyttää tai lisätä arvoaan. Teos sisältää konkreettisia vinkkejä siitä, mihin kannattaa satsata ja miten oivallamme, mitkä asiat voivat olla sijoituskohteita. Kirjasta saa arkipäivän hyviä vinkkejä, joilla saa korkoa korolle, taloudellista riippumattomuutta, nautintoa, menestystä ja vaikutusvaltaa, mutta ennen kaikkea sielunrauhaa ja siunattua oloa viisaasta oman elämän taloustaitoisuudesta.
Kovakantinen. ISBN: 9789527337516
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.